Ulkomaalaisrikkomuksesta sakkoja työnantajalle Pohjanmaalla

Vaasalainen työnantaja on tuomittu sakkoihin ulkomaalaisrikkomuksesta ja työsyrjinnästä.

Vaasan hovioikeus määräsi hänelle 50 päiväsakkoa. Käräjäoikeus oli aiemmin hylännyt syytteet.

Työnantaja oli maksanut kahdelle EU:n ulkopuolelta tulleelle työntekijälle pienempää palkkaa kuin työehtosopimus edellyttää. Hän ei myöskään toimittanut vaadittuja selvityksiä palkollisistaan työvoimatoimistolle.

Toisessa tapauksessa Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus taas on tuominnut rakennustyömaan pääurakoitsijan palveluksessa työskentelevän toimitusjohtajan ja saman yrityksen hallituksen jäsenen työturvallisuusrikoksesta. Molemmille määrättiin viisitoista päiväsakkoa.

Yksi henkilö loukkaantui pudottuaan työmaalla suojaamattomasta porrasaukosta toisesta kerroksesta ensimmäiseen. Oikeus katsoi, että porrasaukon suojaaminen olisi kuulunut pääurakoitsijalle.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat