Mainos

Ulkomaalaiset valtaavat verkkokauppaa Suomessa

20:38

Ulkomaalaiset verkkokaupat valtaavat Suomen markkinoita. Suomea pidetään helppona markkinana vähäisen kilpailun takia, sanoo Googlen Suomen maajohtaja Anni Ronkainen.

– Aika moni toimija meidän lähialueeltakin pitää Suomea helppona markkinana tulla sisään, koska paikallinen kilpailu puuttuu ja koska kuluttajat ovat verkossa. 75 prosenttia suomalaisista on tehnyt verkkokauppaostoksia, puolet ostaa säännöllisesti. He käyttävät hyväksi tätä tilaisuutta, Ronkainen sanoo.

Ronkainen pelkää, että suomalaiset kaupat ovat pudonneet verkkokaupan kyydistä. Googlen tilastojen mukaan esimerkiksi pukeutumisessa 88 prosenttia hakuklikkauksista menee ulkomaille ja vain 12 prosenttia Suomeen.

Ronkainen ei usko, että kaupan murros veisi työpaikkoja, mutta hän uskoo, että työpaikat muuttuvat erilaisiksi.

– Toimialat jotka voimakkaasti panostavat digitaalisuuteen ja hyödyntävät internetteknologiaa kasvavat noin kaksi kertaa nopeammin ja työllistävät noin kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin perinteiset toimialat. Eli kyllä työpaikat ovat siellä missä sitä kasvua on.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.