Ulkomaalaiset ammattirikolliset pistävät poliisin lujille

Eteläiseen Suomeen on levinnyt uusi ilmiö, jonka edessä poliisikin on vielä ymmällään - ulkomaalaisten tekemät asuntomurrot.

Esimerkiksi Turun seudulla on alkuvuonna tehty noin 50 murtoa, joista suurta osaa, jopa kahta kolmasosaa, epäillään ulkomaalaisten rikosryhmittymien tekemiksi.

Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkästään Turun alueen ongelma, sillä ilmiö on rantautunut myös muihin suomalaiskaupunkeihin. Murtoja tapahtuu rauhallisilla omakotitaloalueilla sekä keskustojen kerrostaloissa.

- Suomalaisten tekemistä murroista nämä ulkomaalaisten tekemät poikkeavat pääasiassa siten, että murrot ovat röyhkeämpiä. Murtoja tehdään sekä yöllä että päivällä ja myös asukkaiden nukkuessa, kertoo rikosylikomisario Pekka Uotila Varsinais-Suomen poliisilaitokselta.

Eroja suomalaisvarkaisiin löytyy myös tekotavoissa.

- Ulkomaalaiset vievät usein vain sen verran kuin pystyvät kantamaan, eli he ovat kiinnostuneita pääasiassa kannettavista tietokoneista, koruista, käteisestä sekä kännyköistä ja vastaavasta elektroniikasta.

Vorot katoavat liukkaasti

Rikosylikomisario Uotila kertoo, että ulkomaalaisryhmittymät kiertelevät tietyllä alueella ennen murtoa ja etsivät helppoja kohteita. Avonaiset ovet ja ikkunat huomataan helposti.

- Rikollisilla on usein eri maalaisia autoja käytössään, koska osa näistä murroista järjestetään etukäteen täältä Suomesta käsin.

Tiettyjä kansallisuuksia ei pysty sormella osoittamaan, mutta Uotilan mukaan kiinniotetut ovat olleet pääasiassa Romaniasta, Liettuasta ja Virosta.

Rikosylikomisario Uotila korostaa, että vielä asuntomurtojen yhteydessä ei ole esiintynyt väkivaltaa.

- Joskus on käynyt niin, että perhe on herännyt kesken murron, jolloin tekijä on kadonnut liukkaasti paikalta. Onneksi kyseessä ei siis ole väkivaltarikollisuus, huokaa Uotila.

Edellinen lähtee, seuraava tulee

Rikosylikomisario Uotila sanoo, että Suomessa rellestävät asuntomurtautujat ovat riesana kaikissa Pohjoismaissa. Poliisilla on viitteitä siitä, että täällä rikoksia tehneet ovat saaneet Ruotsissa ja Norjassa pitkiä tuomioitakin asuntomurroista. Silti he kiertävät maasta toiseen tehtailemassa lisää rikoksia.

- Kun he jostain vapautuvat, he vaihtavat maata ja alkavat tehdä samaa rahanhankintatyötä uudelleen. Jotkut tekijät eivät ole moneen vuoteen edes käyneet kotimaassaan, he vain kiertelevät EU-maasta toiseen ja elävät rikollisin keinoin, kertoo Uotila.

Ongelmia rikollisten kiinnisaamisessa on useita. Uotila sanoo, että jälkikäteen rikosten selvittäminen on aina vaikeampaa, varsinkin kun tekijät ovat nopeita liikkeissään. Rikosten tutkimista hankaloittaa se, että tekijöiden sormenjälkiä ei ole suomalaisissa rekistereissä ja EU:n alueella rikolliset saavat liikkua vapaasti ilman rajamuodollisuuksia.

- Meillä on tietysti omat tekniset metodimme tutkia, kuka asuntomurron on tehnyt, mutta harvoin saamme tietoomme tekijän nimeä tai tuntomerkkejä. Suurin osa vaihtaa muutamassa päivässä maata, eli olemme melko toivottomassa tilanteessa tällä hetkellä. Kun edellinen lähtee, seuraava jo tulee.

Myös poliisiyhteistyössä hankaluuksia

Jos epäilty jää esimerkiksi Ruotsissa kiinni, voi mennä vuosiakin, että Suomen poliisi pääsee häntä jututtamaan. Ja Ruotsin kanssa yhteistyö vielä pelaa toisin kuin joidenkin EU-maiden.

- Jotta me saisimme todisteita täällä tehdyistä rikoksista, meidän pitäisi saada epäilty tänne. Kiinniottanut maa hoitaa ensin omat asiansa, joten viiveet ovat huomattavia, sanoo Uotila.

Hän antaa esimerkin.

- Jos nyt kysyisin Interpolilta jostain tietystä henkilöstä, hänellä saattaa olla Euroopassa yli 50 rikoskumppania, joiden kanssa hän on tehnyt yhteistyötä eri kokoonpanoissa. Ryhmittymät tuntevat toisensa ja henkilöt niissä vaihtuu. Joku katsoo tietyssä maassa keikkapaikat valmiiksi, ja tilaa toiset hoitamaan homman loppuun, kun aika on sopiva. Sitten poistutaan nopeasti maasta.

Kaikki vihjeet otetaan vakavasti

Rikosylikomisario Pekka Uotila korostaa silminnäkijähavaintojen tärkeyttä.

- Toivomme hieman lisää kiinnostusta ja aktiivisuutta oman asuinalueen tarkkailuun, esimerkiksi siihen, millaista porukkaa ja millaisia autoja alueella liikkuu. Epäilyttävistä tapauksista voi ja pitää aina ilmoittaa poliisille, niin saamme kirjattua tietoja ylös. Kaikki vihjeet otetaan vakavasti, ja ne voivat auttaa ainakin tulevien murtojen ratkaisemisessa.

Poliisin ongelmana ovat kuitenkin resurssipula ja ilmiön tuoreus. Ennaltaehkäisevä työ olisi kaikkien tärkeintä, korostaa Uotila.

- Tämä on uutta, erilaista ja paljon laajempaa rikollisuutta kuin mitä aikaisemmin on ollut. Meidän pitäisi saada luotua sellainen valvontajärjestelmä, että tekijät eivät haluaisi tulla tänne, koska rikosten tekeminen olisi Suomessa niin vaikeaa. Rikoksia kun tehdään siellä, missä se on helpointa.

Avoimien ovien aika on ohi

Aiemmin on uutisoitu myös siitä, että kerjääminen on joissain kaupungeissa siirtynyt kadulta ihmisten oville. Rikosylikomisario Uotila ei poissulje mahdollisuutta, että ovilla kiertäminen liittyisi asuntomurtoihin.

- Kerjääminen ovella voi liittyä tähän asuntomurtokohteiden kartoittamiseen. Joitain viitteitä rikoksisas on ollut myös kadulla soittajiin ja kerjäläisiin, mutta kaikki ulkomaalaiset katusoittajat eivät tietenkään ole rikollisia. Yleistää ei siis tosiaan voi, mutta siitä on viitteitä, että osa katusoittajista tekee myös muuta ansiohankintaa.

Poliisi toivoo, että kaikki ymmärtäisivät ongelman olemassaolon. Pelotteluun ei ole syytä, mutta ihmisten pitäisi Uotilan mukaan ymmärtää asuinympäristöönsä liittyvät riskit. Myös naapureiden kanssa kannattaa sopia ylimääräisen liikkumisen tarkkailusta.

- Ikkunoita ja ovia ei kannata jättää auki. Avoimien ovien ja ikkunoiden aika on ehkä ohi. Jokainen ratkaisee toimensa itse, mutta aika on nyt sellainen, että murtoja voi tapahtua kenelle tahansa. Omaan asuntoon murtautuminen on rankka juttu ja se voi johtaa perusturvallisuuden järkkymiseen. Tiedän, että moni on halunnut murron jälkeen vaihtaa asuntoa, sanoo ylikomisario Uotila.

Lue myös:

    Uusimmat