Ulkomaalainen johtaja mietityttää Nokian tehtaalla

Vaikka Nokian toimitusjohtajan vaihtamisesta on spekuloitu jonkin aikaa, perjantainen uutinen yllätti yhtiön Salon-tehtaan luottamusmiehet Marjo Kallion ja Mika Kortelaisen. Mietteet ovat ristiriitaisia.

- Onko johtajan vaihtaminen juuri nyt Nokialle etu, kun uusi älypuhelinmalli on juuri tulossa kauppoihin, pohtii ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Mika Kortelainen.

Erityisesti molempia mietityttää se, että yhtiö saa ensimmäistä kertaa ei-suomalaisen johtajan.

- Onhan tämä vähän kaksipiippuinen juttu. Olemme tottuneet siihen, että isoissa yksiköissä on suomalaiset johtajat. Toisaalta yhtiön osakearvo on noussut, ja se on hyvä suunta, sanoo tuotantopuolen varapääluottamusmies Marjo Kallio.

Mika Kortelainen on huolissaan myös suomalaisen yrityskulttuurin säilymisestä.

- Työntekijöiden etuja ajetaan eri maissa eri tavalla, ja joissakin asioissa on suuriakin eroja, mutta jos lattiatasolla mikään ei muutu, ei ole suurtakaan merkitystä, minkä maalainen johtaja on.

Luottamusmiehet Marjo Kallio ja Mika Kortelainen olivat sulattelivat ristiriitaisin tuntein uutista uudesta ulkomaisesta toimitusjohtajasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat