Ukrainassa häähumu saattaa vaihtua hetkessä polttopulloihin

Komentajakapteeni Kari Ahrnberg sai keväällä kokea, kuinka nopeasti tilanne voi kriisiytyneessä Ukrainassa muuttua.  

– Harkovassa ollessamme tilanne oli rauhallinen, ja keskusaukiolla vietettiin häitä. Yöllä keskustassa kuitenkin lenteli polttopulloja, hän kuvailee.  

Ahrnberg vieraili maassa sotilastarkkailijana vain pari viikkoa ennen Krimin valtausta.  

Hän näki, kuinka tiesulut ilmestyivät Krimille johtavalle reitille. Maan itäosissa siviilit puolestaan pystyttivät valvontapisteitä teille. Barrikadien ympärillä liehuneet liput kertoivat, valvoivatko liikennettä Venäjä- vai Ukraina-mieliset.  

Nopeasti muuttuvien tilanteiden lisäksi maan suuri koko vaikuttaa tarkkailijoiden työhön.  

– Päivän voi aloittaa rauhallisesti lähellä Kiovaa, missä kriisi ei tunnu. Automatkan jälkeen saattaa illalla olla aivan erilaisessa ilmapiirissä, Ahrnberg sanoo.  

Odottamattomia taisteluja  

  

Ukrainan kaltaiset konfliktit asettavat kriisialueilla toimivat tarkkailijat uudenlaisen tilanteen eteen, arvioivat STT:n haastattelemat tutkijat. Perinteisten valtioiden välisten konfliktien sijaan kriisit muistuttavat yhä useammin sisällissotaa, jossa on mukana useita osapuolia, toteaa Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen Helsingin yliopistosta.  

– Jos toimitaan ruohonjuuritasolla, törmätään ongelmiin, jotka eivät ole kenenkään valtiollisen toimijan aikaan saamia tai intresseissä. Konfliktit voivat olla hyvin epämääräisiä, Kivinen sanoo.  

Konflikteissa kentällä toimivat esimerkiksi Etyjin tarkkailijat, joita on Ukrainassa nyt yli 250. Tulehtuneen turvallisuustilanteen takia järjestö on kuitenkin joutunut arvioimaan tarkkailumissionsa etenemistä uudelleen, ja uusien tarkkailijoiden lähettäminen maahan on toistaiseksi jäädytetty.  

– Tarkkailijat ovat ehkä olleet enemmän vaarassa juuri siksi, että sodankäynti on ollut Ukrainassa aika epätyypillistä. Tulitaisteluja on ollut odottamattomissa paikoissa systemaattisen hyökkäyksen sijaan, sanoo vanhempi tutkija Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista.  

Rintamalinja puuttuu  

Siviilitarkkailijoiden lisäksi Ukrainassa on vieraillut sotilastarkkailijoita maan omasta pyynnöstä. Tällaisella tarkastuskäynnillä myös Ahrnberg oli keväällä.  

Hänen mukaansa selkeän rintamalinjan puuttuminen konfliktissa vaikeuttaa esimerkiksi osapuolten tunnistamista.  

– Tilanne on hankala sitoa maastoon. Että tässä kulkee rintamalinja, jonka toisella puolella on toinen toimija ja toisella toinen.  

Toukokuussa Itä-Ukrainan separatistit kaappasivat kahdeksan sotilastarkkailijaa, jotka vapautettiin julkisten vetoomusten jälkeen kesäkuussa. Asiantuntijoiden mukaan suorat hyökkäykset yleensä puolueettomiksi koettuja tarkkailijoita kohtaan ovat melko harvinaisia.  

– Tässä käy ilmi, että kyseessä ei ole selvä sotilaallinen konflikti valtioiden välillä. Separatistit eivät tunnustaneet Etyjin sotilastarkkailijoita. Toiminnasta tulee hyvin vaikeaa, jos yksi osapuoli ei tunnusta yhteisiä sääntöjä, sanoo vieraileva tutkija Kari Möttölä Eurooppa-tutkimuksen verkostosta Helsingin yliopistosta.  

Ahrnbergin mukaan kriisialueella on tärkeää, ettei tuudittaudu näennäiseen rauhallisuuden tunteeseen.  

– Saapuessamme Khersonin kaupunkiin pysähdyimme keskusaukiolla. Ihmiset kulkivat torilla ja hoitivat asioitaan, mutta kun meidät huomattiin, paikalle muodostui nopeasti pieni mielenosoitus. 

Lue myös:

    Uusimmat