Ukrainan vaalitulos mitätöidään

Korkeimman oikeuden päätöstä pidetään lähes täydellisenä voittona oppositiojohtaja Viktor Jushtshenkolle.

Ukrainan korkein oikeus on päättänyt mitätöidä maassa marraskuussa pidetyn presidentinvaalien toisen kierroksen. Samalla korkein oikeus vaati toisen kierroksen uusimista, mikä on ollut Ukrainan opposition toivomus.

Vastakkain uusintavaalissa ovat näin samat ehdokkaat eli pääministeri Viktor Janukovitsh ja oppositiojohtaja Viktor Jushtshenko. Keskusvaalilautakunta oli ehtinyt julistaa Janukovitshin vaalien voittajaksi. Opposition mukaan vaaleissa esiintyi kuitenkin laajaa vilppiä, ja se valitti asiasta korkeimpaan oikeuteen.

Kymmenettuhannet opposition kannattajat ovat osoittaneet mieltään pääkaupungissa Kiovassa siitä lähtien, kun Janukovitshin voitosta alustavasti kerrottiin. Opposition kannattajat puhkesivat riemukkaisiin suosionosoituksiin keskustassa heti kun korkeimman oikeuden puheenjohtaja oli lukenut oikeuden päätöksen maan televisiossa. Päätöstä pidetään lähes täydellisenä voittona oppositiojohtaja Jushtshenkolle.

Uusi kierros 26. joulukuuta?

Korkeimman oikeuden puheenjohtajan Anatoli Jareman mukaan vaalien uusi kierros järjestetään kolmen viikon kuluessa ensi sunnuntaista. Viimeinen mahdollinen päivä on näin 26. joulukuuta, mikä opposition mukaan tulee todennäköisesti olemaan vaalipäivä. Päivästä ilmoittaa keskusvaalilautakunta.

Korkein oikeus ilmoitti vielä, että sen päätös on lopullinen eikä siitä voi valittaa.

Sekä Janukovitsh että Ukrainan väistyvä presidentti Leonid Kutshma katsoivat, että koko presidentinvaalit on uusittava, jos uusimiseen päädytään.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

(Seitsemän uutiset 03.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat