Ukrainan sisäministeriön ylin johto on kuollut helikopterin pudottua asuinalueelle Kiovan lähellä – 14 kuolonuhria, joista kolme lapsia

Järkyttävät videot näyttävät helikopteriturman tuhot – onnettomuuspaikalla päiväkoti 1:43
Järkyttävät videot näyttävät helikopteriturman tuhot – paikalla päiväkoti

Ukrainan sisäministeriön ylin johto on kuollut helikopterin pudottua asuinalueelle Kiovan lähellä. 

Ukrainan viranomaisten mukaan turmassa on kuollut 14 henkilöä, mukaan lukien kolme lasta. Aiemmin raportoitiin 18 kuolleesta ja sitten 16:sta, mutta uhrimäärää laskettiin myöhemmin.

Kopteri putosi Brovaryn kaupungissa Kiovan alueella. Kaikki kopterissa olleet kuolivat. Uhrien joukossa on Ukrainan sisäministeri, ministeriön muita ylempiä virkamiehiä ja ainakin kolme lasta. 

Helikopteri putosi asuinalueelle lähelle päiväkotia. Paikalta otettujen kuvien ja videoiden perusteella päiväkoti on osin vaurioitunut, ja leikkikentälle on pudonnut rakennuksen ja kopterin osia.

Viranomaisten mukaan loukkaantuneita ja sairaalahoitoon vietyjä on noin 30. Heistä noin puolet on lapsia. Kiovan kuvernöörin Oleksei Kuleban mukaan päiväkodissa oli lapsia ja henkilökuntaa sisällä turmahetkellä.

Ukrainan viranomaisten mukaan Ukrainan sisäministeri Denys Monastyrskyi, varasisäministeri Yevheniy Yenin ja muita sisäministeriön virkailijoita on kuollut turmassa. Monastyrkyi on korkea-arvoisin Ukrainan valtion edustaja, joka on kuollut Venäjän hyökättyä Ukrainaan. 

Brovaryssa pudonneen helikopterin oli tarkoitus lentää Harkovaan, kertoo Harkovan alueen poliisipäällikkö CNN:n mukaan. Helikopteri oli viranomaisten mukaan Ukrainan kansallisen pelastuslaitoksen Eurocopter EC225 Super Puma -lääkintäkopteri. Sitä ei käytetä taisteluissa, mutta Ukrainan viranomaisia usein lennätetään kyseisillä helikoptereilla.

Turman syy on yhä epäselvä. Ukrainan turvallisuuspalvelun (SBU) mukaan ensitietojen perusteella putoamisen syy näyttäisi olleen vika helikopterissa.

Turvallisuuspalvelu kertoo tällä hetkellä tutkivansa kolmea eri vaihtoehtoa, jotka ovat lentoturvallisuuden ja ohjeiden rikkominen, tekninen laitevika tai tahallinen pyrkimys tuhota helikopteri.

Päivitetty 18.1.2023 kello 13.53, 15.10 ja 16.16: Päivitetty uhrimäärää ja lisätty Ukrainan turvallisuuspalvelun tiedot onnettomuuden syystä. 

Lue myös:

    Uusimmat