Ukrainan presidentinvaalista tulossa tiukka vääntö

Ukrainan presidentinvaalit ovat menossa odotetusti toiselle kierrokselle. Vastakkain 7. helmikuuta järjestettävällä kierroksella ovat opposition Viktor Janukovitsh ja pääministeri Julia Tymoshenko. Janukovitshin äänisaalis on 37-38 prosenttia, Tymoshenkon noin 25 prosenttia.

Kiovassa vaaleja seuraava MTV:n kirjeenvaihtaja Mirja Sipinen kertoo, että yllättävintä tuloksissa on ollut istuvan presidentin kertakaikkisen surkea äänisaldo.

- Nykyinen presidentti Viktor Justshenko on saanut todella pienen äänimäärän, noin 4,7 prosenttia. Se oli jollain tavoin odotettavissakin, mutta onhan se kyllä totaalisen surkea luku istuvalle presidentille.

Viktor Janukovitsh siis johtaa kisaa tällä hetkellä, mutta moni on arvellut pääministeri Tymoshenkon vetävän itselleen kilvasta jo pudonneiden äänet.

- Tymoshenko ehtikin jo eilen illalla julistaa, että tulos vahvistaa hänen mahdollisuuksiaan seuraavaksi presidentiksi, Sipinen kertoo.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut valtiotieteiden tohtori Pekka Sutela Suomen Pankista arvioi, että maassa alkavat nyt vauhdikkaat lehmänkaupat jäljellä olevista äänistä.

- Ukrainassa ei onneksi etukäteen tiedetä vaalien tulosta, kuten monessa sen naapurimaassa. Kaikki on nyt kiinni siitä, saako ensinnäkin Tymoshenko hänelle tyypillisen loppukirin tehtyä, ja kenelle nämä lähes 20 mukana ollutta ehdokasta testamenttaavat äänensä. Lehmänkauppoja varmasti tehdään.

Uuden presidentin haasteet: EU, Venäjä ja kaasuputki

Sutelan mukaan Ukraina putoaa uuden presidentin käsivarsille pahasti riutuneena.

- Ukrainalla menee erittäin huonosti. Nykyinen presidentti Justshenko on ollut toimintakyvytön. Maan politiikka on ollut erittäin jakautunutta, hyvin riitaista ja omien etujen ajamiseen keskittyvää.

Presidentin ja pääministeri Tymoshenkon tulehtuneet välit ovat myös vaikuttaneet tilanteeseen. Justshenko ja Tymoshenko olivat yhdessä rakentamassa oranssia vallankumousta, mutta nyt he eivät ole ilmeisesti edes puheväleissä.

Ukraina pitää itseään eurooppalaisena maana, ja se haluaa EU:n jäseneksi. Sutelan mielestä kohtalonkysymys on, onnistuuko EU-jäsenyys pyllistämättä Venäjän suuntaan.

- Nämä kaksi maata ovat taloudellisesti hyvin läheisesti naimisissa. Ukrainan kautta kulkee 80 prosenttia Venäjältä Eurooppaan menevästä kaasusta. Ukraina puolestaan on metalliteollisuusmaa, ja tämä energiasyöppö teollisuusala on saanut Venäjältä halpaa kaasua. Talouskriisin myötä tämä ei enää tosin päde.

Lähivuosina EU-jäsenyys ei kuitenkaan ole ajankohtainen, eikä vähiten korruption vuoksi. Ukraina on yksi Euroopan korruptoituneimmista maista. Korruptiota pitää yllä etenkin kaasukauppa.

Ukrainan tilanne on myös Suomen asia

Ukrainan tulevaisuus kiinnostaa kansainvälisesti etenkin kaasuputken takia. Kulttuurisesti etäisesti tuntuva maa on tärkeä myös Suomelle, Sutela muistuttaa.

- Helsingistä katsottuna Kiova on yhtä kaukana kuin Ivalo, eli kyllä se meitäkin liikuttaa, mitä siellä tapahtuu.

(MTV3)

Katso Mirja Sipisen juttu Kiovasta (Seitsemän uutiset 18.1.2010)

Lue myös:

    Uusimmat