Ukrainan kriisi kasvattaa Suojeluskunnan suosiota Virossa

Ukrainan kriisi on saanut virolaiset liittymään puolustusvoimien alaiseen Suojeluskuntaan.

Viron edellinen puolustusministeri Urmas Reinsalu kehotti kansalaisia joitain viikkoja sitten liittymään sankoin joukoin Suojeluskuntaan eli Kaitseliittoon.

Järjestössä on tällä hetkellä yli 20 000 jäsentä. Maan rauhanajan armeijan miesvahvuus on hieman päälle 3000.

Päivällä Jyrki Kataisen vieraana Helsingissä pistäytynyt Viron uusi pääministeri Taavi Rõivas sanoo, että Suojeluskuntaan liittyminen kiinnostaa nyt. Hän kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että Suojeluskuntaan kannattaa liittyä, vaikka Ukrainan kriisiä ei olisikaan.

- Virossa tiedetään hyvin Naton merkitys. Valitettavasti meidän historiamme on hieman erilainen kuin Suomen. Me emme halua enää ikinä olla yksin, Rõivas korostaa.

Tuuore pääministeri sanoo, että Viroa ja maan venäläiskysymystä ei voi millään rinnastaa Ukrainaan. 

– Ihmisillä on joitain erilaisia ajatuksia Ukrainan tapahtumista, mutta kaikki haluavat olla virolaisia, EU:n jäseniä ja Nato-jäseniä.

 

Lue myös:

    Uusimmat