"Ukrainan armeija on käymistilassa"

Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtajan Markku Kangaspuron mukaan Ukrainan armeijassa on nyt käymistila.

Ukrainan presidentin Viktor Janukovitshin kerrottiin illalla erottaneen maan armeijan komentajan. Syytä erottamiselle ei ole kerrottu.

– Emme tiedä, olisiko armeija ollut halukas kovempiin otteisiin. Nythän armeija on ensimmäistä kertaa astunut peliin mukaan lähtemällä suojelemaan strategisia kohteita, Kangaspuro sanoo MTV Uutisille.

– Toinen vaihtoehto on, että armeija olisi jakautumassa ja toimintakyvytön tai haluton astumaan kuvaan mukaan.

Ukrainan turvallisuusviranomaiset kertoivat aiemmin aloittavansa "terrorismin vastaiset" toimet koko maassa. Viranomaisten mukaan toimilla vastataan levottomuuksiin, joissa on kuollut ainakin 26 ihmistä. 

– Käytännössä operaatio suuntautuu pääkaupunki Kiovan Itsenäisyysaukiolla olevaa oppositiota vastaan. Sillä pyritään varmasti ehkäisemään se, että sinne tulisi uutta väkeä osoittamaan mieltä ja osallistumaan mielenosoituksiin. Todennäköisesti operaatiolla pyritään myös keräämään kaduilla liikkuvat aseet pois, Kangaspuro arvioi.

EU:n ulkoministerit pohtivat huomenna mahdollisia pakotteita Ukrainaa vastaan. Tutkimusjohtajan mukaan tämä ei ole kuitenkaan tehokkain keino Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi.

– EU:n vahvin konsti olisi yrittää vaikuttaa oppositioon, joka tukeutuu ja vetoaa Euroopan unioniin. EU:n pitäisi löytää sieltä (oppositiosta) riittävän suuri osa, joka on valmis neuvotteluratkaisuun ja ulos tästä umpikujasta. Samanlainen toimenpide pitäisi sitten löytyä myös Moskovan puolesta eli vahva painostus presidentti Janukovitshia ja hänen taustajoukkojensa suuntaan.

Lue myös:

    Uusimmat