Ukraina tuohtui Coca-Colan käyttämästä kartasta – Krim merkitty Venäjälle

Ukrainassa on aloitettu rikostutkinta juomajätti Coca-Colan verkossa julkaiseman kartan vuoksi. Kartassa Krimin niemimaa on merkitty osaksi Venäjää.

Kartta julkaistiin Coca-Colan omilla sivuilla venäläisessä VKontakte-palvelussa joulukuun lopulla. Se oli osa juomajätin joulutervehdystä VKontaktessa, joka on Facebookin kaltainen sosiaalisen median palvelu Venäjällä.

"Mainostoimisto muokkasi karttaa"

Coca-Colan mukaan yhtiö itse ei julkaissut karttaa, jossa Krimin niemimaa olisi osa Venäjää.

Yhtiön mukaan sen käyttämä venäläinen mainostoimisto olisi muokannut sitä jälkikäteen ilman Coca-Colan lupaa saatuaan Krimin puuttumisesta valituksia. Nähtävästi Krim lisättiin Venäjän karttaan, mikä nostatti puolestaan boikotteja Ukrainassa.

BBC:n mukaan Coca-Cola poisti lopulta koko kartan ja pahoitteli asiaa.

– Coca-Cola ei tue mitään poliittisia liikkeitä, sanoi yhtiö tiedotteeseen BBC:n mukaan.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt Ukrainalle, vaan maassa on nyt käynnistetty rikostutkinta asiasta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Venäjä miehitti Krimin maaliskuussa 2014 kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Länsimaat ovat tuominneet Venäjän toimet ja asettivat maalle useita talouspakotteita.

Ukrainalainen syyttäjäntoimisto ja Coca-Cola eivät vastanneet uutistoimisto Reutersin haastattelupyyntöihin nyt käynnistetystä rikostutkinnasta.

Lue myös:

    Uusimmat