Ukkosvaroitus – tänään jyrisee: Kovia ukkospuuskia, kaupunkitulvat mahdollisia

Suomeen odotetaan rajuja ukkosia iltapäiväksi ja illaksi. Ukkosessa voi esiintyä voimakkaita ukkospuuskia ja rankkaa sadetta.

Ukkoset alkavat jo alkuiltapäivästä lounaissaaristossa ja maan lounaisosassa. Myöhemmin iltapäivällä voi ukkostaa jo koko Länsi-Suomessa.

– Näihin ukkosiin voi liittyä erittäin runsasta salamointia, syöksyvirtauksia, voimakkaita ukkospuuskia sekä kaatosateita. Kaupunkiin osuessaan kaupunkitulvat ovat mahdollisia ja metsissä metsätuhot ovat mahdollisia puuskien takia. Trombien mahdollisuuttakaan ei voi sulkea pois, sanoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Illalla ukkosriski on jo koko maan etelä- ja keskiosassa Oulun eteläpuolella. Voimakkaimmat ukkoset tulevat todennäköisesti kuitenkin lounaaseen ja länteen.

– Nämä eivät ole mitään iltapäiväkuuroja. Ukkosalue säilyy hengissä pitkään ja sen takia lähes koko maassa Etelä-Lappia myöten on ukkosriski tiistaiaamuun mennessä, sanoo Pekka Pouta.

Ukkosvaroitus voimassa

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen Varsinais-Suomeen iltapäiväksi ja illaksi ukkoskuuroista, joiden yhteydessä voi esiintyä erittäin voimakkaita ukkospuuskia, yli 25 m/s.

Myös maan länsiosaa sekä Pohjois-Pohjanmaata varoitetaan iltapäivällä ja illalla ukkoskuuroista, joiden yhteydessä voi olla voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s. Maan itäosaa sekä Kainuuta ja Etelä-Lappia varoitetaan ukkospuuskista illalla ja yöllä.

Merellä tuuli on paikoin kovaa.

Katso paikkakuntakohtaiset ennusteet ja ukkosennuste MTV:n sääsivuston sadetutkasta.

Bongasitko huimaa salamointia? Lähetä kuvasi osoitteeseen kuvat(a)mtv.fi. Aiemmin käytössämme ollut Uutissilmä (nro 16316) ei ole enää käytössä.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:






Uusimmat