Ukkostuhojen korjaaminen kestää useita päiviä

Suomen poikki pyyhkäissyt ukkosmyrsky on katkaissut sähköt kymmenistä tuhansista talouksista, sytyttänyt tulipaloja ja kaatanut puita eri puolilla Suomea. Pelastuslaitoksille on tullut yön aikana satoja tehtäviä.

Myrsky aiheutti Uudellamaalla useita rakennus- ja maastopaloja ja katkaisi pääradalla Riihimäki-Jokela välillä junaliikenteen noin tunnin ajaksi. Myös Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksella on ollut useita myrskyn aiheuttamia tehtäviä.

Hämeen pelastuslaitoksen mukaan tehtäviä on niin paljon, että kaikkia ei ehditä hoitaa. Ensisijaisesti raivataan yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeät kohteet. Pelastuslaitoksen mukaan myrskyvaurioiden raivaaminen tulee kestämään ainakin Hämeessä ja Uudellamaalla useita päiviä.

Sähköt poikki kymmeniltä tuhansilta

Myrskyn jäljiltä yhä yli 20 000 taloutta on ilman sähköä. Eniten sähköttömiä talouksia on Hämeessä ja Pirkanmaalla.

Vattenfallilta kerrotaan, että yöllisen myrskyn aiheuttamat sähkövauriot eivät ole kuitenkaan yhtä vakavia kuin Asta-myrskyssä, mutta ne ovat laajemmilla ja tiheämmin asutuilla alueilla.

Sähköttömistä talouksista suurin osa on Vattenfallin asiakkaita. Vattenfall arvioi, että vikojen korjaamiseen menee useita päiviä. Sähköt pyritään palauttamaan ensisijaisesti taajama-alueille.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkosmyrsky näyttää nyt laantuvan. Kaakkois-Suomesta Pohjanmaalle ulottuvalla alueella ukkostelee yhä paikoin.

Kaakkois-Suomeen on nyt nousemassa Itä-Virosta uusia ukkosia, jotka saattavat jatkua iltapäivään asti. Ukkonen on noussut Loviisan ja Vironlahden välille ja se saattaa yltyä lähituntien aikana.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat