Ukkosmyrsky riepotteli pääkaupunkiseutua

Raju ukkonen aiheutti tuhoja Helsingissä aamupäivällä. Ukkonen lamautti muiden muassa Ylen valtakunnalliset radiolähetykset sekä osan Helsingin liikennevaloista.

Pääkaupunkiseutua ravistellut erittäin voimakas ukkosmyrsky on laantunut. Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkonen on siirtynyt Päijät-Hämeeseen, mutta heikentyneenä.

Ukkosmyrskyn tuhoja pääkaupunkiseudulla:

Pelastuslaitokset saivat runsaasti ilmoituksia ukkosen aiheuttamista tuhoista. Eniten laitoksia työllistivät automaattihälytykset. Kirkkonummella salama iski kaupan parkkipaikalla liikkuneen naisen lähelle Nainen kuljetettiin jatkohoitoon Meilahden sairaalaan.

Salamointi oli poikkeuksellisen rajua. Myrskyn aikana mitattiin ainakin 4000 salamaa.

Ilmatieteen laitos antoi myrskystä aamupäivällä viranomaisvaroituksen. Edellisen kerran vastaava viranomaistiedote annettiin viime vuoden heinäkuussa jättirakeita ja syöksyvirtauksia aiheuttaneesta rajuilmasta. Sitä edellinen tiedote oli vuoden 2005 yleisurheilun MM-kisojen aikana Helsingissä raivonneesta ukonilmasta.

Helsingin Pasila tänään aamupäivällä

Junat myöhässä

Ukkosmyrsky myöhästyttää parhaillaan junia Karjaan ja Kirkkonummen välillä. VR:n liikenteenohjauksesta kerrotaan, että salama on vaurioittanut liikenteenohjausjärjestelmää, minkä vuoksi junia joudutaan ajamaan tavallista hiljaisemmalla vauhdilla.

Vian vuoksi Helsingin ja Turun väliset kaukojunat ovat arviolta puolisen tuntia myöhässä. VR:n mukaan myöhästelyt jatkuvat muutaman tunnin.

Ukkosen aiheuttamat vauriot katkaisivat myös Yleisradion valtakunnallisten radiokanavien kuuluvuuden vajaaksi tunniksi aamupäivällä. Ylen mukaan lähetysongelmia on edelleen itäisen Uudenmaan ruotsinkielisissä lähetyksissä.

Sähköt poikki tuhansilta

Helsingin Pasila tänään aamupäivällä

Sähköt katkesivat kymmeniltätuhansilta ihmisiltä eri puolella pääkaupunkiseutua. Itä-Helsingissä ilman sähköä on noin 18 000 asiakasta. Espoossa noin 20 000 kotitaloutta oli viitisentoista minuuttia ilman sähköä. Helsingissä Jollaksessa ja Kalliossa ukkonen aiheutti yleisiä hälytysäänimerkkejä.

Myös liikennevalot lakkasivat toimimasta monissa Helsingin risteyksissä. Ongelma ruuhkautti jonkin verran liikennettä. Lisäksi Helsingin poliisilaitoksen puhelinvaihde on toistaiseksi rikki ukkosen takia. Tilanne ei vaikuta hätäpuheluiden vastaanottamiseen, koska ne välittyvät suoraan hätäkeskukseen.

Poliisi pyytää, että ihmiset välttäisivät soittamasta Helsingin poliisilaitoksen vaihteeseen.

Kiireellisissä asioissa voi ottaa yhteyttä suoraan poliisilaitoksen johtokeskuksen numeroon 09-1894002.

Myös Kymenlaaksossa raju ukkosmyrsky

Ukkosmyräkkä piti pelastuslaitokset kiireisinä iltapäivällä Kymenlaaksossa. Kaakkois-Suomen hätäkeskukseen soitettiin parin tunnin kuluessa runsaasti ilmoituksia tulipaloista ja vesivahingoista, mutta vakavilta tuhoilta kuitenkin vältyttiin.

Salamaniskut sytyttivät Kymenlaaksossa useita rakennuspaloja. Hätäkeskuksesta pyydettiin myös apua, kun sadevesi oli tulvinut rakennuksiin. Esimerkiksi Kotkan keskustassa pelastuslaitos pumppasi sadevettä kauppakeskuksen alakerrasta.

Ukkosilma katkoi myös sähkönjakelua Kymenlaaksossa. Pahimmillaan iltapäivällä Kymenlaakson Sähkön jakelualueella oli sähköttä noin 2000 taloutta. Vikoja korjattiin kuitenkin ripeästi, sillä alkuillasta enää runsaat 700 taloutta oli ilman sähköä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat