Ukkonen riehui Porissa ja Kemissä

Ukkonen on tehnyt vahinkoja länsirannikolla ja Kemissä.

Raju ukkosryöpytys iski Porin seudulle iltapäivällä. Pahimman puolen tunnin aikana Porin palolaitos sai 13 hälytystä. Ukkonen aiheutti mm. vesivahinkoja ja puiden kaatumisia. Palolaitoksen riveihin jouduttiin hälyttämään vapaavuorolaisia, sillä työvuorossa olleet eivät riittäneet.

Porin keskustassa mm. eräs tavaratalo ja hotelli kärsivät vesivahinkoja. Palomiehet saivat pumpata vettä pois niiden kellareista. Porissa ja Merikarvialla kärysivät omakotitalot ja Nakkilassa varasto. Myös monet automaattiset paloilmoittimet laukesivat salamaniskuista.

Pori Jazzin järjestäjät selvisivät säikähdyksellä rajusta sadekuurosta. Vettä tulvi Workshop-konserttipaikkaan, mutta se saatiin ajoissa pois hallin lattialta ennen illan konserttia.

Kemissä iltapäivällä riehunut ukkosmyrsky katkaisi sähköjä kolmesta kaupunginosasta. Kahden suurjännitelinjan ja useampien pienempien linjojen päälle kaatuneet puut aiheuttivat enimmillään kolmen tunnin katkoksen sähkönjakelussa Ajoksen, Kuivanuoron ja Sotisaareen kaupunginosissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat