Uimataidosta tehdään kansalaistaito Spläsh-kampanjan avulla

Peruskoululaisten uimataitoa kehitetään erityisellä vuoden kestävällä kampanjalla. Spläsh-tapahtumaksi nimetyt "uimatalkoot" on suunnattu erityisesti peruskoulun ala-asteen oppilaille.

Koko hankkeen taustalla on tieto viime vuodelta, jonka mukaan vain 67 prosenttia maamme kuudesluokkalaisista osasi uida. Prosenttiluku on nyt tarkoitus nostaa vähintään 90:een.

-Haluamme nostaa uimataidon yhdeksi kansalaistaidoksi, sanoi Koululiikuntaliiton puheenjohtaja kansanedustaja Raija Vahasalo (kok.) valtakunnallisen Spläsh-kampanjan avajaisissa Helsingissä.

Vahasalo muistutti, että viidesosa Suomen kunnista ei tällä haavaa järjestä lainkaan uimaopetusta, vaikka se nostetaan korkealle valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteissa. Hän vetosikin voimakkaasti kuntiin.

-Koulujen resurssit uinninopetuksen järjestämiseksi on saatava kuntoon ja uinninopetuksen määrä on nostettava sille kuuluvalle tasolle. Uimataidon tärkeyttä henkivakuutuksena ei voida ohittaa, Vahasalo korosti.
Spläsh-kampanjassa ovat Koululiikuntaliiton lisäksi mukana Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto, Suomen uimaliitto sekä Suomen urheilusukeltajain liitto.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat