Uhri tunnisti hyväksikäyttäjän Facebookista

Verkkoyhteisö Facebookissa tehty tunnistus ei riittänyt oikeudelle seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetyn miehen tuomitsemiseen, kirjoittaa Turun Sanomat.

Miehelle vaadittiin tuomiota viime keväänä Turussa sattuneesta tapauksesta, mutta oikeuden mukaan miehen syyllisyydestä ei saatu riittävää näyttöä.

Kotonaan nukahtanut ja sen jälkeen hyväksikäytön uhriksi joutunut nainen tunnisti miehen ensin Facebookista ja myöhemmin poliisilaitoksella tunnistuspeilin läpi.

Nainen kertoi tavanneensa syytetyn turkulaisessa ravintolassa, ja miehen saattaneen hänet yöllä kotiin, missä nainen oli nukahtanut. Tarkoitus ei ollut, että mies olisi tullut sisälle asuntoon. Nainen kertoi heränneensä siihen, että syytetty oli hänen kanssaan sukupuoliyhteydessä. Nainen kertoi löytäneensä tapahtuman jälkeen miehen profiilin Facebookista ja varmistaneensa tämän henkilöllisyyden sitä kautta.

Mies oli naisen mukaan mukaan kertonut hänelle itsestään ravintolassa. Nainen teki rikosilmoituksen kolme päivää tapahtuneen jälkeen.

Syytetty ei muistanut nähneensä uhria ravintolassa. Hän piti kuitenkin mahdollisena, että hän oli ehkä jutellut tämän kanssa, jos uhri oli ravintolassa ollut. Epäilty kertoi jutelleensa illan aikana useiden ihmisten kanssa. Hän kuitenkin kiisti saattaneensa ketään ravintolasta kotiin. Hän sanoi lähteneensä ravintolaillan jälkeen hampurilaiskioskin kautta kotiin pimeällä taksilla ystävänsä kanssa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat