Uhreja etsitään yhä raunioista Länsi-Jerusalemissa

Kymmeniä ihmisiä on edelleen loukussa Jerusalemissa romahtaneen juhlarakennuksen raunioissa. Israelin poliisi on pidättänyt kahdeksan ihmistä epäiltyinä osallisuudesta rakennuksen romahdukseen.

Lattia romahti

Pidätettyjen joukossa on neljä omistajaa, insinööri, rakennuttaja ja kaksi muuta osallista. Viranomaisten mukaan saattaa kestää vielä viikko ennen kuin onnettomuuden uhrit saadaan esiin, elävinä tai kuolleina.

Iltapäivään mennessä rauniokasasta oli saatu esiin ainakin 24 ruumista, mutta eri arvioiden mukaan 50-100 ihmistä on edelleen hautautuneina betonikasojen alla. Noin 650 ihmistä oli viettämässä hääjuhlaa Länsi-Jerusalemissa sijaitsevassa juhlasalissa eilisiltana, kun lattia yhtäkkiä romahti heidän altaan. Syy romahdukseen oli viranomaisten mukaan vika lattiarakenteissa.

Tilanne Länsi-Jerusalemissa on ollut kaoottinen. Kolmikerroksisessa talossa oli useita juhlasaleja ja onnettomuushetkellä satoja ihmisiä.

Poliisin mukaan talo romahti rakennusvian takia eikä kyseessä ole pommi-isku. Talon katon kannattimet pettivät ja katto romahti ylimmässä kerroksessa juhlineiden päälle. Tämä aiheutti lattiankin pettämisen ja lopulta kaikki kerrokset putosivat toistensa päälle maan tasalle.

Israelin kaikki ambulanssit kutsuttiin Jerusalemiin auttamaan uhreja. Jerusalemin sairaaloiden kaikki työntekijät on kutsuttu töihin ja yleisöä pyydetään luovuttamaan verta. Onnettomuuden lopullista laajuutta ei vielä tiedetä, mutta jo nyt sitä on kuvailtu yhdeksi pahimmista Jerusalemia kohdanneista onnettomuuksista.

Hääpari selvisi onnettomuudesta hengissä.

(MTV3-REUTERS-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat