Uhreille sähköiskuja, miestä epäillään kahdesta murhayrityksestä

Kahdesta murhayrityksestä epäilty on poliisin vanha tuttu. Hän on syyllistynyt aiemminkin väkivaltarikoksiin ja vapautui vankilasta keväälllä.

Poliisi epäilee kauhavalaismiestä kahdesta murhayrityksestä kesän aikana Kauhavalla. Miehen uskotaan antaneen uhreilleen sähköiskuja.

Tapaukset sattuivat eri aikoina epäillyn asunnossa. Poliisin mukaan mies antoi sähköiskuja pesutiloissa toiselle miehelle ja naiselle. Naisen hän kahlitsi teon ajaksi.

- Ensimmäinen tapauksista sattui touko-kesäkuun vaihteessa ja toinen elokuussa. Sähköiskut aiheuttivat tekohetkellä uhreille hengenvaaran, sanoo tutkinnanjohtaja Sakari Palomäki Lapuan poliisista.

Murhayrityksistä epäilty 27-vuotias kauhavalaismies on poliisin vanha tuttu, sillä hänen kontollaan on entuudestaan väkivaltarikoksia. Mies oli vapautunut vankilasta viime keväänä.

Kauhavan käräjäoikeus vangitsi epäillyn 15. elokuuta, ja hänen vangitsemistaan jatkettiin keskiviikkona pidetyssä uudessa vangitsemisoikeudenkäynnissä. Miestä epäillään todennäköisin syin kahdesta henkirikoksen yrityksestä ja törkeästä vapaudenriistosta. Vapaudenriisto liittyy toisen uhrin kahlitsemiseen.

Poliisi tutkii myös miehen osuutta Kauhavalla kesän aikana sattuneeseen törkeään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyn yritykseen.

Syytteen noston takarajaksi on määrätty 9. marraskuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat