Uhkailu yleistä käräjäoikeuksissa

Erityisesti väkivalta- ja huumausainejutuissa sekä konkurssi- ja velkomisjutuissa uhkaillaan asianomistajia, tuomareita ja syyttäjiä.

Savon Sanomien Suomen käräjäoikeuksille tekemässä kyselyssä kaksi käräjäoikeutta kolmesta kertoi, että niissä on ollut juttuihin liittyvää uhkailua puolentoista viime vuoden aikana. Suurin osa uhkauksista on kohdistunut todistajiin, mutta myös muun muassa asianomistajia, tuomareita ja syyttäjiä on uhkailtu.

Valtaosa uhkauksista on ollut suusanallista huutelua, mutta oikeussaleihin on pystytty salakuljettamaan myös teräaseita.

Tavallisimmin käräjäoikeuksissa oli tutkimusjakson aikana ollut 1-5 uhkailutilannetta, mutta parissa käräjäoikeudessa uhkailutapauksia oli ollut puolentoista vuoden aikana parikymmentä.

Eniten uhkailuja on esitetty väkivalta- ja huumausainerikosten yhteydessä. Siviilijutuista uhkailua on ollut eniten konkurssi- ja velkomisjutuissa.

Savon Sanomien kyselyyn vastasi noin 70 prosenttia käräjäoikeuksista.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomen uutiset 06.05.2005)

Lue myös:

    Uusimmat