Uhkaava tulipalo hoitokodissa Ylöjärvellä

Ylöjärvellä sijaitsevassa kehitysvammaisten hoitokodissa syttyi jouluaaton vastaisena yönä uhkaava tulipalo. Palo sai alkunsa Ylisen palvelukeskuksen sähkökeskuksesta yöllä puoli kahden aikaan. Automaattisen paloilmoittimen ja nopean lähtövalmiuden ansiosta palokunta ehti kuitenkin sammutustöihin ajoissa, ja vakavammilta vahingoilta vältyttiin.

Palokunnan saapuessa palo oli ehtinyt levitä sähköjohtoja pitkin talon kattorakenteisiin. Palon syttyessä kaikki laitoksen 30 asukasta olivat nukkumassa ja heidät jouduttiin pukemaan ja evakuoimaan toiseen rakennukseen. Palokunta ja sairaankuljetus avustivat evakuoinnissa. Osa hoitokodista jäi palon jäljiltä ilman sähköä.

Ylöjärven palokunnan mukaan vauriot jäivät tilanteen vakavuuteen nähden suhteellisen vähäisiksi, mutta noussevat kuitenkin kymmeniin tuhansiin markkoihin. Laitoksen sähkökeskus tuhoutui palossa täysin. Ylisen palvelukeskus sijaitsee Ylöjärven keskustasta noin 10 kilometriä pohjoiseen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat