Tyytymättömyys Blairia kohtaan kasvaa

The Guardian -lehti kertoi viikonloppuna laaditusta, Blairin syrjään astumista vaativasta kirjeestä.

Britannian pääministeriin Tony Blairiin kohdistuvat paineet kasvavat. Brittitiedotusvälineiden mukaan työväenpuolueen parlamenttiedustajien keskuudessa kiertää vähintään yksi kirje, jossa vaaditaan Blairin eroa.

The Times -lehden tänään julkaiseman mielipidemittauksen mukaan työväenpuolueen kannatus on laskussa. Puoluetta kannatti kyselyssä 32 prosenttia, kun oppositiossa olevat konservatiivit saivat 36 prosentin kannatuksen. Muut viime aikojen kyselyt ovat olleet samansuuntaisia.

The Guardian -lehti kertoi viikonloppuna laaditusta, Blairin syrjään astumista vaativasta kirjeestä. BBC-yleisradioyhtiön mukaan työväenpuolueen kansanedustajien keskuudessa kiertää kaikkiaan kolme kirjettä, joista yhdessä vaaditaan Blairia lähtemään heti.

Blairia on vaadittu ilmoittamaan päivä jolloin hän on valmis väistymään syrjään, mutta hän ei ole tähän suostunut. Vaatimusten uskotaan kiihtyvän tämän kuun lopulla pidettävässä työväenpuolueen puoluekokouksessa.

The Times -lehden haastattelussa viime viikolla Blair sanoi aikovansa erota ennen seuraavia vaaleja, jotka on määrä pitää viimeistään keväällä 2010.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat