Mainos

Tyttölasten suosio kasvaa Kiinassa

Kiinan kolmikymmenvuotinen yhden lapsen politiikka on aiheuttanut sen, että väestössä on enemmän poikia kuin tyttöjä. Nyt asiat ovat kuitenkin muuttumassa. Useissa suurissa kaupungeissa tyttölapset ovat yhtä haluttuja kuin pojat.

Silti monissa köyhemmissä, pienissä kaupungeissa, turvaudutaan yhä abortteihin, jotta ensimmäinen lapsi olisi varmasti poika.

Shanghaissa esimerkiksi tyttölapset ovat jo toivottuja ja iloittuja. Monilla vanhemmilla on oikeus hankkia myös toinen lapsi, minkä takia ensimmäinen saa hyvinkin olla tyttö. Poikalapsia pidetään myös entistä enemmän taakkana, koska vanhempien tulee ostaa heille talo, kun poika menee naimisiin. Vanhemmat myös ajattelevat, että tytöt pitävät heistä enemmän huolta vanhoilla päivillä.

Shanghaihin muuttaa paljon perheitä muualta. Näille perheille tyttölasten arvostaminen ei ole aivan tuttua, mutta sitä opetetaan heidän lapsilleen jo koulussa. "Populaatiotiedon" tunneilla lapsille kerrotaan, kuinka lapsi voi opettaa aikuista ja kertoa, että vanhempien tulisi hankkia vain vähän lapsia. Lapset myös laulavat laulua "nainen ja mies ovat samanarvoisia".

(MTV3 - AP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.