Tyrvään tuhopoltosta runsaasti vihjeitä

Vammalan poliisi on saanut runsaasti vihjeitä havainnoista, jotka mahdollisesti liittyvät Tyrvään vanhan kirkon sunnuntaiseen tuhopolttoon.

Ihmisten virta kirkon raunioille jatkuu edelleen. Alkuviikon aikana tuhannet ihmiset ovat käyneet murehtimassa historiallisen monumentin menetystä.

Palotutkimuksia johtava komisario Pauli Pitkäkoski sanoo, että tavoitteena on teknisen materiaalin ja vihjeiden avulla selvittää mahdollisimman tarkasti, mitä kirkon ympäristössä sunnuntaiaamuna tapahtui. Siksi mitättömiltäkin tuntuvat tiedot ovat arvokkaita.

Tuhopoltosta pidätetty mies ei ole tunnustanut tekoa. Samoin teon motiivi on edelleen arvoitus.
-Ensin on selvitettävä, kuka. Sen jälkeen voimme kysyä, miksi. Vaikka meillä on henkilö kiinni, emme voi mennä silmille ja väittää juuri häntä syylliseksi. Kyllä meidän on ajateltava edelleen useampia vaihtoehtoja.

Poliisi joutuu päättämään lähipäivinä, esittääkö se pidätetyn miehen vangitsemista. Ennen sitä selvitetään myös puheet useammasta tekijästä. Tuhopolttajan muotokuva on kuitenkin aika yksioikoinen. Yleensä hän toimii yksin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat