Työvoimatoimistojen toiminnassa suuria eroja

Väitöstutkimuksen mukaan työvoimatoimiston suhde paikalliseen elinkeinoelämään vaikuttaa työpaikkojen täyttymisnopeuteen.

Avointen työpaikkojen täyttymisen tahti vaihtelee huomattavasti työvoimatoimistoittain, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. Jos kaikki alueet toimisivat yhtä tehokkaasti kuin tehokkain alue, täyttyneiden työpaikkojen määrä kasvaisi kuukaudessa yli kymmenen prosenttia.

Aiheesta väitöskirjan laatinut KTM Sanna-Mari Hynninen ei usko, että erot johtuisivat vain työpaikkojen vaatimusten ja työntekijöiden osaamisen kohtaanto-ongelmista. Hynninen pitää keskeisenä eroja työvoimatoimistojen toimintakulttuurissa niiden suhteessa elinkeinoelämään. Tiivis suhde yrityksiin nopeuttaa työpaikkojen täyttymistä.

Työpaikat täyttyvät tehokkaimmin tiheästi asutuilla alueilla, vaikka juuri suurissa kaupungeissa työtekijöiden ominaisuuksien ja työpaikkojen tarpeiden yhteensovittaminen on vaikeinta.

Hynninen uskoo, että julkinen työvoimapalvelu on kasvavien kohtaanto-ongelmien vuoksi uuden edessä.

-Työllisyyden edistäminen edellyttää työvoimatoimistoilta läheistä yhteistyötä alueen yritysten kanssa, Hynninen sanoo.

Tutkimuksessa ilmeni myös, että pitkäaikaistyöttömät eivät työllisty avoinna oleviin työpaikkoihin. Esimerkiksi valmistumassa olevia opiskelijoita rekrytoidaan innokkaammin kuin työttömiä.

Aineistonaan Hynninen käytti työministeriön vuosien 1991-2004 rekisteriaineistoa työnhakijoista sekä avoimista ja täyttyneistä työpaikoista työvoimatoimistoittain.

Hynnisen kansantaloustieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa tänään.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat