Työvoimapula leviää jo palvelualoille

Lähes vuoden voimassa ollut pienpalvelualojen arvonlisäverokokeilu on aikaansaanut työvoimapulaa palvelualoilla. Etenkin kampaamoalalla on pulaa osaavista työntekijöistä.

Työvoimapula on levinnyt jo palvelualoille. Pian vuoden voimassa ollut pienpalvelualojen arvonlisäverokokeilu on kärjistänyt tilannetta entisestään.

Esimerkiksi hiusyrittäjät ja suutariliikkeet sanovat veronalennuksen tuoneen lisää asiakkaita. Päteviä tekijöitä on kuitenkin hankala löytää. Uusien parturi-kampaajien ammattitaito on hiusyrittäjien mukaan heikentynyt.

Osa hiusyrittäjistä on jo tuohtunut tilanteeseen siinä määrin, että ostaa tekijät yksityiskoulusta. Näin tekee esimerkiksi Sirpa Mansner.

- Minusta on kohtuutonta, että kun ensin verovaroin koulutetaan ihmisiä kolmekin vuotta koulussa, niin sen jälkeen yritykset joutuvat vielä omalla kustannuksella kouluttamaan työntekijöitä.

Mansner on kerännyt lähes kolmensadan hiusyrittäjän nimet adressiin, jossa vaaditaan ammattikouluihin muun muassa enemmän perustaitojen opetusta. Listan vastaanottavan opetusministeri Sari Sarkomaan (kok.) mukaan hiusalan ammatillista koulutusta aiotaan kohentaa - ainakin opetussuunnitelman tasolla.

Heti ei siis apua parturi- ja kampaamoalan työvoimapulaan ole saatavilla, sillä jo pelkästään opetussuunnitelman uusiminen vie useita vuosia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat