Työvoimakoulutuksen tavoitteita nostetaan

Parempaan koulutuksen jälkeiseen työllistymiseen aiotaan päästä valitsemalla ensijaisesti motivoituneita opiskelijoita.

Työvoimakoulutuksen tuloksia halutaan parantaa.

Työministeriön teettämän arvion mukaan koulutuksen jälkeistä työllistymisastetta tulee nostaa nykyisestä noin 40 prosentista 65-70 prosenttiin.

Tavoitteeseen on tarkoitus päästä valitsemalla ensisijassa motivoituneita opiskelijoita ja arvioimalla ennalta, onko heillä edellytyksiä toimia tavoitteena olevassa työpaikassa tai koulutusalalla. Lisäksi on tarkoitus lisätä yritysten kanssa järjestettävää koulutusta, jota tähän asti on tehty vähän.

Työvoimakoulutuksessa käy vuosittain noin 80 000 opiskelijaa. Ammatillisessa ja valmentavassa työvoimakoulutuksessa on noin 35 000 opiskelijaa, joista valtaosa on työttömiä. Koulutukseen ja siihen liittyviin opintososiaalisiin etuihin käytetään vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.

Valmentavan koulutuksen aloittaneista noin 15 prosenttia työllistyy kolmen kuukauden kuluttua koulutuksen päättymisestä. Valmentava koulutus ei tähtääkään suoraan työllistymiseen, vaan sen avulla pyritään valmentamaan ihmisiä palaamaan työelämään pitemmällä tähtäimellä. Yhä suurempi osa valmentavasta koulutuksesta suuntautuu nykyään maahanmuuttajien kotouttamiseen.

Ammattiin tähtäävästä työvoimakoulutuksesta valmistuneista noin 40 prosenttia työllistyy kolmen kuukauden sisällä.

Selvityksen mukaan tätä tavoitetta pitää korottaa eikä työvoimakoulutusta tule käyttää välineenä katkaista työttömyysjaksoja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat