Työuupumus lisää nuorilla jopa riskiä kuolla

Työuupumus näyttää lisäävän nuorilla riskiä ennenaikaiseen kuolemaan.

Työterveyslaitoksen tuore tutkimus osoittaa, että esimerkiksi alle 45-vuotiaiden metsäteollisuuden työntekijöiden työuupumus ennusti kuolemaa seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Kolmesta yleisimmin koetusta työuupumuksen oireesta erityisesti voimakkaaseen väsymykseen on suhtauduttava vakavasti.

Niillä alle 45-vuotiailla työntekijöillä, joilla esiintyi uupumusasteisen väsymyksen oireita viikoittain tai useammin, havaittiin 2,8 -kertainen kuoleman riski.

Tällainen yleistynyt ja voimakas väsymys ei enää liity normaaliin päivittäiseen kuormitukseen eikä hellitä vapaa-ajalla. Se kertoo psyykkisten voimavarojen ehtymisestä toistuvan ylikuormituksen ja puutteellisen palautumisen vuoksi. Muut työuupumuksen oireet, eli asennemuutokset työtä ja itseä kohtaan, eivät yksinään ennustaneet kuolleisuutta.

Yhä töissä -pitkittäistutkimukseen osallistui 7396 metsäteollisuuden työntekijää, joilla ei tutkimuksen alkaessa ollut yleisimpiin kuolinsyihin liittyviä sairaalahoitoa vaatineita sairauksia. Tiedot työuupumuksesta kerättiin kyselylomakkeella vuonna 1996.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat