Työttömyys leviää kuin rutto - etenkin miehiä potkitaan pellolle

Talouskriisi näkyy vihdoin myös virallisten työttömyyslukujen rajuna kasvuna. Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste kohosi helmikuussa 7,6 prosenttiin vuoden takaisesta 6,4 prosentista.

Yhden prosenttiyksikön kasvu työttömyysasteessa on poikkeuksellista.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Juha Martikainen kertoo, että vastaavia hyppyjä tapahtui yleisesti viimeksi 1990-luvun alun laman aikana. Prosenttiyksikön muutoksia on toki nähty myöhemminkin mutta vain muutaman yksittäisen kuukauden aikana.

Vielä tammikuussa ero vuoden takaiseen oli vain 0,2 prosenttiyksikköä. Työttömyysaste oli tammikuussa tasan 7 prosenttia eli reippaasti helmikuuta vähemmän.

Martikainen varoittaa, ettei yksittäisestä kuukaudesta voi tehdä varmoja johtopäätöksiä, mutta helmikuun kaltaisia lukuja tullaan hänen mukaansa varmasti näkemään vallitsevassa taloustilanteessa.

Muun muassa valtiovarainministeriö arvioi, että työttömyysaste nousee tänä vuonna 9 prosenttiin.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan helmikuussa 200 000. Määrä on kasvanut viidenneksellä vuoden takaisesta ja selkeästi myös tammikuusta, jolloin työttömiä oli 184 000.

Työttömyyden kasvu on kohdistunut lähes täysin miehiin, sillä helmikuussa oli työttömänä 30 000 miestä enemmän kuin vuosi sitten. Naisilla vastaava luku oli 3000.

Jyrkkä syöksy kohti lamaa on kohdistunut miesvaltaisille aloille kuten teollisuuteen ja rakentamiseen.

Lomautukset kovassa kasvussa

Tilastokeskuksen lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisi omat työllisyyslukunsa. TEMin mukaan työttömiä työnhakijoita oli helmikuun lopussa jo 250 000 eli 40 000 enemmän kuin vuosi sitten. Ero Tilastokeskuksen lukuun selittyy tilastointimenetelmällä.

TEM kertoo, että myös lomautukset ovat kovassa kasvussa. Helmikuussa oli lomautusilmoituksen tehnyt 32 000 henkilöä. Määrä lisääntyi tammikuusta 5000:lla. Vuosi sitten lomautettuja oli vain 10 000.

TEM kerää kuitenkin tietoja myös niin sanotuista ryhmälomautuksista, joista työantajat voivat tietyissä tapauksissa ilmoittaa. Ryhmälomautettuja oli maaliskuun puolivälissä 43 600, missä on lisäystä helmikuusta vajaat 10 000 henkilöä.

Jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien palkansaajien määrä väheni 84 000 henkeä, kun taas määrä- ja osa-aikaisten palkansaajien määrä kasvoi.

Yrittäjien määrä kasvoi kuluneen vuoden aikana.

Katso Leena Laakson juttu (Kauppalehden talousuutiset 24.3.2009)

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat