Työttömyyden torjunta monen suomalaisen ykköshuoli

Työttömyyden torjunta on noussut suomalaisten mielissä hallituksen tärkeimpien tavoitteiden joukkoon.

Tuoreen kyselyn mukaan lähes viidennes suomalaisista pitää työttömyyden torjuntaa hallituksen tärkeimpänä tavoitteena. Vielä kesällä työttömyys oli ykköshuoli vain kahdeksalle prosentille kansasta.

Joulukuun kyselyssä työttömyyden torjunta oli kansan mielestä tärkeämpää kuin väestön ikääntymiseen varautuminen, verotuksen alentaminen tai ilmastonmuutoksen hillitseminen. Helsingin Sanomien mukaan suomalaisten käsityksiä hallituksen tärkeimmistä tavoitteista on muokannut talouden taantuma ja laman uhka.

Edelleen 30 prosenttia suomalaisista piti hallituksen tärkeimpänä tavoitteena kuitenkin hyvinvointipalvelujen turvaamista. Toiseksi tärkeimpänä pidettiin köyhyyden ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämistä.

Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla joulukuun puolivälissä teettämään kyselyyn vastasi tuhat yli 15-vuotiasta suomalaista. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

(MTV3-STT)

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat