Työterveyslaitoksen unitutkija nukkuisi kahdesti päivässä

Työterveyslaitoksen unitutkija suosittaa päiväunia aikuisillekin. Tutkija Mikael Sallisen mukaan unelle on biologinen tilaus kahdesti vuorokaudessa.

Iltapäivän väsymystä hoidetaan usein epäterveellisesti kahvilla tai tupakalla. Tutkimusten mukaan jo 10- 20 minuuttia unta riittää virkistämään, mutta yöuni ei häiriinny.

Parhain unirytmi on puhuttanut sen jälkeen, kun BBC:n haastattelemat tiedemiehet kyseenalaistivat ihanteen nukkua pitkät, yhtenäiset yöunet. Tätä todistaisi esimerkiksi 90-luvulla tehty koe, jossa ihmiset alkoivat nukkua osissa: ensin neljä tuntia unta, sitten valveilla pari tuntia ja sen jälkeen taas unta.

Suomalaistutkijoiden mielestä koe ei kerro luontaisesta unirytmistä, koska tilanne oli poikkeuksellinen. Testissä ihmiset olivat pimeässä 14 tuntia.

-Uni- ja valverytmiä säätelevät myös valo ja pimeys, Sallinen sanoo.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat