Työtaistelujen määrä laski edellisvuotisesta

Viime vuoden suurin työtaistelu käytiin osa-aikaisten linja-autokuljettajien palkkauksen puolesta.

Työtaistelujen määrä laski viime vuonna edellisvuotisesta. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuoden aikana käytiin 82 työtaistelua. Tämä on 30 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työtaistelujen määrä oli viime vuonna lähellä kymmenen vuoden keskiarvoa.

Työtaisteluissa mukana olleiden työntekijöiden määrä laski vielä tuntuvammin. Mukana oli noin 24000 työntekijää, kun edellisenä vuonna lukumäärä oli noin noin 92000. Viime vuonnakaan luku ei ollut poikkeuksellisen alhainen, vaikka määrä olikin keskimääräistä pienempi. Menetettyjen työpäivien määrä oli noin 40000.

Suurimmat työtaistelut liittyivät meneillään oleviin työehtosopimusneuvotteluihin. Kaksivuotinen tulopoliittinen sopimus oli vielä viime vuonna voimassa. Vuoden suurin työtaistelu koski osa-aikaisten linja-autonkuljettajien palkkausta. Pätkätyöllistettyjen kuljettajien tueksi lakkoili noin 2000 kuljetusalan työntekijää. Työpäiviä menetettiin noin 10000 eli neljäsosa koko vuoden menetetyistä työpäivistä. Merkittäviä työtaisteluja oli myös mm. metsäteollisuudessa, metalliteollisuudessa ja Kansallisoopperassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat