Työt pysähtyvät satamissa tunniksi

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT pysäyttää tänään työt tunniksi kaikissa Suomen satamissa.

Mielenilmaus liittyy kansainväliseen työntekijöiden muistopäivään, jona muistetaan työssään kuolleita, vammautuneita ja loukkaantuneita.  

Tämän vuoden teemana on konttiturvallisuus. Konttien kanssa työskentelevät altistuvat muun muassa konttikaasuille, joilla suojataan tuotteita kuljetusten aikana. Kaasut saattavat olla hengenvaarallisia.  

AKT:n mukaan mielenilmaus toteutetaan niin, että aamuvuoro lopettaa työt puoli tuntia ennen vuoron päättymistä ja iltavuoro aloittaa työt puoli tuntia vuoron alkamisen jälkeen.  
  
  
  

Lue myös:

    Uusimmat