Työsuhteen koeaikaa ehdotetaan pidennettäväksi – SAK tyrmää

Työsuhteessa sovellettavaa koeaikaa ehdotetaan pidennettäväksi kuuteen kuukauteen nykyisestä neljästä kuukaudesta.

Työ- ja elinkeinoministeriö aloittaa ehdotuksesta kolmikantaiset neuvottelut työmarkkinajärjestöjen kanssa tiistaina.  
Kyseessä on henkinen kädenojennus yrityksille, kerrotaan työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) esikunnasta. Tavoitteena on, että yritysten kynnys palkata uusia työntekijöitä näin madaltuisi.  

Ihalainen ei sunnuntaina kommentoinut ehdotusta.  

Palkansaajajärjestö SAK:n edunvalvontajohtaja Janne Metsämäki tyrmää ajatuksen jo ennen kokousta.  

– Tämä ei ole esitys, jota voisi viedä eteenpäin. Emme usko sen yksittäisenä ideana parantavan työllisyyttä, Metsämäki sanoi STT:lle.  

Metsämäen mukaan nykyinen koeaika on riittävän pitkä. Hän sanoo SAK:n liitoilta tulleen päinvastoin ehdotuksia koeajan lyhentämisestä.   

– Osallistumme kuitenkin neuvotteluihin. Meillä on viedä sinne omia ehdotuksia siitä, mitä pitäisi tehdä jos työllisyyttä ja pysyvämpiä työsuhteita halutaan lisätä, Metsämäki sanoo.  

Työ- ja elinkeinoministeriön esitys sisältyy ministeriöiden täydentäviin toimenpide-ehdotuksiin kasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi.   

Julkisella sektorilla työsuhteen koeaika on jo nyt kuusi kuukautta.  

"Tarkkaa esitystä ei vielä ole"  

STTK:n edunvalvontajohtaja Minna Helle ei ota vielä kantaa asiaan.

– Mitään tarkkaa esitystä ei vielä ole, vaan esitys on neuvottelujen aloittamisesta. Arvioimme tilannetta tarkemmin, kunhan asiaa on ensin käsitelty TEM:in kolmikantakokouksessa, Helle viestitti.  

Työ- ja elinkeinoministeriö tarjoaa esityksessään neuvottelijoiden arvioitavaksi myös vaihtoehtoista ratkaisua, jos koeajan pidentäminen ei saa kannatusta. Sen mukaan valtakunnallisille sopijapuolille tulisi tarjota toisin sopimisen mahdollisuutta koeajan pituudesta ja käyttöedellytyksistä.  

Lue myös:

    Uusimmat