Työsopimuslakirikkomus tuli kalliiksi

Pirkanmaan käräjäoikeus on tänään tuominnut tamperelaisen kodinkoneita myyvän yrityksen vastuuhenkilön 60 päiväsakon eli 360 euron sakkoihin kolmesta työsopimuslakirikkomuksesta. Lisäksi hänelle määrättiin maksettavaksi 1.350 euroa sakkoja siitä, että hän laiminlöi saapua oikeuteen kahdesti ennen tämänpäiväistä oikeuskäsittelyä.

Vastaaja oli tällä kerralla otettu kiinni ja oikeuteen hänet saatettiin poliisivartiossa.

Käsiteltävänä oli työsuhteen keskeisiä ehtoja koskevien asiakirjojen, palkkalaskelmien ja työtodistuksen antamisen laiminlyönti yrityksen entiselle työntekijälle.

Työntekijä ei ollut asiakirjoja saanut, vaikka oli niitä pyytänyt. Tämän jälkeen hän kääntyi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen puoleen.

Työsuojeluviranomainen karhusi asiakirjoja yritykseltä kirjallisella kehotuksella. Kun se ei tuottanut tulosta, asia ilmoitettiin rikoksena poliisille. Juttu tuli käräjäoikeudessa esille jo huhtikuussa, mutta koska vastaaja ei saapunut vapaaehtoisesti oikeuteen, asiaa päästiin käsittelemään vasta nyt. Asianomistaja vaati oikeudessa korvausta laiminlyönneistä hänelle aiheutuneesta vahingosta.

Käräjäoikeus totesi, että vaikka vastaaja väitti antaneensa työsopimuksesta kappaleen työntekijälle, uskottavampi oli työntekijän kertomus siitä, ettei tämä ollut sopimuskappaletta itselleen saanut.

Samoin käräjäoikeus katsoi näytetyksi, ettei työntekijä ollut saanut kaikkia hänelle kuuluneita palkkalaskelmia työsuhteensa ajalta. Tästä hänelle oli koitunut vahinkoa, koska hänen sairaspäivärahansa oli selvityksen puuttuessa jäänyt liian pieneksi. Myöskään työtodistusta ei ollut annettu.

Sakkojen lisäksi vastaaja tuomittiin maksamaan asianomistajalle vahingonkorvausta sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista yhteensä runsaat 650 euroa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat