Työsopimuslain uudistus mutkistuu

Kiista työsopimuslain uudistamisesta mutkistuu edelleen. Koko uudistuksen käsittely eduskunnassa saattaa siirtyä ensi syksyyn. Hallitus otti esityksestä syntyneen kiistan käsittelyyn lisäaikaa sen jälkeen, kun ay-liike tyrmäsi eilen puserretun kompromissiesityksen

Kokoomus ei hyväksy työehtosopimusten yleissitovuuden laajentamista, kun taas ay-liike sitä vaatii. Käytännössä kiista koskee uuden työsopimuslain perusteluja.

Hallituspuolueet sorvasivat riidasta eilen kompromissin, joka sai kuitenkin ay-liikeen pillastumaan. Ay-puolelta on varoitettu, että työsopimuslakikomitean esitykseen puuttuminen voi vaarantaa mahdollisen tulopoliittisen kokonaisratkaisun teon ensi syksynä.

Ihalainen, Lauri

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen sanoi Kymmenen uutisten haastattelussa, että järkevintä olisi palata uudistusta valmistelleen komitean alkuperäiseen esitykseen. -Tällainen poliittinen hötkyily pitäisi jättää pois, sanoi Ihalainen.

Niinistö

Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö ei ole valmis antamaan periksi yleissitovuusasiassa. Niinistön mukaan esitystä on muutettu jo tarpeeksi montaa kertaa eikä hän näe syytä lähteä kiertämään samaa kehää enää uudelleen.

Lakiuudistusta pohdittiin hallituksen työryhmässä illalla mutta ratkaisua ei löytynyt. Huomennakaan asiasta ei ole luvassa päätöksiä vaan siihen palataan ensi viikolla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat