Työryhmä selvittämään homeongelmia

Julkisten tilojen homeongelmia selvittämään on päätetty perustaa poikkihallinnollinen työryhmä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt perustaa työryhmän selvittämään julkisten tilojen kosteus- ja homeongelmia. MTV:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi viikko sitten päiväkotien homeongelmista. Työryhmän tehtävänä on muun muassa selvittää raja-arvoja työpaikkojen hengitysilmalle.

MTV:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi viime viikolla, miten tuhansia lapsia on sairastunut astmaan altistuttuaan homeelle päiväkodissa.

- Tuli sitä väsymystä ja ääni meni, kun hän oli tunnin kaksi. Sitten rupesi tulemaan nenäverenvuotoa ja ihan astmankaltaiset oireet, hengenahdistusta, Tarja Kovalainen kertoo

Eilen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä päätti perustaa työryhmän kartoittamaan julkisten tilojen kuten koulujen, sairaaloiden sekä vankiloiden kosteus- ja homeongelmia.

Asiaa tarkastellaan nimenomaan työsuojelun näkökulmasta.

- Toivon, että siellä selkiinnytetään nämä käsitykset, mitkä ne mikrobiraja-arvot julkisen puolen tiloissa tulee olla, Hyssälä kertoo.

Työryhmän on tarkoitus laatia ohjeet, miten kosteusvaurioista kärsivillä työpaikoilla pitäisi toimia.

- Kannattaako korjata nykymallisia sairaaloita, vai pitääkö sitten tehdä uudentyyppisiä sairaaloita, jotka istuvat paremmin istuvat uuteen hoitofilosofiaan. Tässä on isoja kysymyksiä, mitä kannattaa korjata ja mitä ei, Hyssälä painottaa.

Kuntaliiton mukaan joka viidennessä julkisessa rakennuksessa on kosteusvaurioita.

Kunnissa rahaa korjaamiseen ei kuitenkaan ole, sillä jo nyt peruskorjaushankkeita joudutaan lykkäämään heikon taloustilanteen vuoksi.

- Valitettavasti sellainen lisäys, mitä tässä tarvittaisiin, niin ilman valtion lisäpanostusta on vaikea kuvitella, että kunnat sen kykenevät hetkessä ottamaan, Kuntaliitto varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen kertoo.

Ministerin vastaus on kuitenkin selvä: Valtiolta ei rahaa homeongelmiin heru, vaan kuntien on kaivettava rahat omista pusseistaan.

Työryhmä on poikkihallinnollinen ja siihen kuuluu edustajia Sosiaali- ja terveysministeriöstä, Ympäristöministeriöstä, Kuntaliitosta ja Työterveyslaitokselta.

Lue myös:

    Uusimmat