Työryhmä: Lapsilisiä myös 17-vuotiaille

Lapsilisätyöryhmä haluaa lapsilisän maksettavaksi myös 17-vuotiaille. Valtiovarainministeriö ei innostu lapsilisän korottamisesta tai laajentamisesta, vaikka valtion lapsilisämenot ovat seitsemässä vuodessa pudonneet lähes miljardilla markalla.

1960-luvun perhe

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä toivoo, että vanhempien luona asuvat 17-vuotiaat opiskelijat saisivat opintotuen sijasta lapsilisää jo ensi vuonna. Työryhmä on jättänyt esityksenä lapsilisän laajentamisesta peruspalveluministeri Osmo Soininvaaralle.

Valtiovarainministeriö on ilmoittanut, että se ei hyväksy 17-vuotiaiden lapsilisää, jos se nostaa valtion menoja. Lapsilisiin ei ole todennäköisesti tulossa muutoksia ainakaan lähiaikoina. Ministeri Soininvaara ei aio viedä eteenpäin esitystä, joka laskisi muiden lapsilisiä.

Lapsilisien ostovoima pudonnut

Ylitarkastaja Kari Ilmosen johtama lapsilisätyöryhmä pitää 17-vuotiaiden lapsilisää erittäin tärkeänä, koska lasten menot ovat suurimmillaan juuri aikuisuuden kynnyksellä. Ryhmä olisikin tiukan paikan tullen valmis jopa leikkaamaan peruslapsilisiä, jotta rahaa riittäisi 17-vuotiaillekin. Tästä huolimatta työryhmänkin mielestä lapsilisien tasoa olisi syytä pikemminkin korottaa kuin alentaa, sillä lapsilisien ostovoima on pudonnut jo lähes 10 prosenttia.

Lapsilisiä on korotettu viimeksi vuonna 1991 ja leikattiin sen jälkeen vuonna 1995 kahdeksan prosenttia. Tämän jälkeen niihin ei ole tehty edes inflaatiotarkistuksia, joten lapsilisien ostovoima on pudonnut viidessä vuodessa tuntuvasti. Lapsilisien ostovoiman palauttaminen vuoden 1995 heinäkuun tasolle maksaisi työryhmän laskelmien mukaan noin 765 miljoonaa markkaa vuodessa.

Teinejä ruokailemassa

Soininvaarakin myöntää, että 17-vuotiaiden ongelmat ovat erittäin suuria. Hän on kuitenkin haluton ottamaan rahaa pikkulapsilta, eikä aio sellaista muutosta esittää ainakaan oman ministerikautensa aikana. Soininvaara ei aio esittää myöskään lapsilisien tasokorotuksia, vaikka myöntääkin niiden jälkeenjääneisyyden. Hän näkee kuitenkin kiireellisempiä rahareikiä edelleen, mm. lastensuojelussa.

Lapsilisien tasokorotus voisi Soininvaaran arvion mukaan olla ajankohtainen ehkä 2-3 vuoden kuluttua. Tosin hän ei ehkä itse ole enää silloin ministerinä vastuussa asiasta. Ennen kuin tasoa korotetaan, otetaan kuitenkin 17-vuotiaat mukaan, vakuuttaa Soininvaara.

Monilapsiset perheet saavat pitää korotuksensa

Monilapsisten perheiden pitkään kytenyt pelko korotettujen lapsilisien menettämisestä ei myöskään toteudu lähivuosina. Lapsilisän korotuksia lapsiluvun kasvaessa on arvosteltu, koska joidenkin tutkimusten mukaan lapsesta aiheutuvat menot pienenevät sitä mukaa kun lapsijoukko kasvaa. Lapsiluvun myötä kasvavaa tukea voi työryhmän mielestä perustella sillä, että koska lapsilisä ei korvaa kaikkia lapsen menoja, perheen maksettavaksi jäävä vaje on sitä suurempi, mitä useampia lapsia perheessä on.

Myös yksinhuoltajat saavat ainakin toistaiseksi pitää korotetun lapsilisänsä. Työryhmän mielestä lapsilisäjärjestelmää ei kuitenkaan pitäisi rasittaa erityistilanteilla ja yksinhuoltajienkin pitäisi saada tukensa jostain muualta.

Osmo Soininvaara

Soininvaaran mielestä yksihuoltajien tuki voisi tulla esimerkiksi asumistuen kautta, jolla muutenkin torjutaan köyhyyttä. Silloin tuki myös lakkaisi vähitellen yksinhuoltajan tulotason noustessa.

Muillekaan erityisryhmille, kuten adoptiovanhemmille tai kaksosia tai kolmosia saaneille ei lapsilisärahoista aiota jakaa mitään erityistä tukea. Soininvaaran mielestä adoptiovanhempien erityisongelmien pitäisi selvitä kertakorvauksella eikä 16 vuotta jatkuvalla lapsilisällä.

Monikkoperheiden ongelmana taas on usein asunto-ongelma, joka ei kovin pienellä rahalla tokene, arvelee Soininvaara. Adoptiokorvaus onkin ollut esillä, mutta ei sekään ole vielä budjettiin tulossa. Ongelmana on siinä, että niin monet perheet haluaisivat adoptiolasta ja vain harvat sen saavat. Adoptioraha olisi ikään kuin lisäpalkinto niille, jotka onnistuvat lapsen saamaan, katsoo Soininvaara.

Lapsilisätyöryhmä ei esitä lapsilisiin tarveharkintaa eikä myöskään lapsilisän verottamista, koska se kasvattaisi tuloloukkuja.

Lapsilisämenot pudonneet lähes miljardilla markalla

Lapsilisiin ei ole siis lähiaikoina tulossa muutoksia, ellei esimerkiksi eduskunnassa ryhdytä lapsiperheiden asiaa erityisesti ajamaan. Valtion lapsilisämenot ovat vuodesta 1994 pudonneet lähes miljardi markkaa, kun lapsilisää saavien lasten määrä on vähentynyt lähes 34 000 lapsella.

Vuonna 1994 lapsilisää maksettiin kaikkiaan 1 097 840 lapselle yhteensä 9,1 miljardia markkaa. Viime vuonna lapsilisää sai ennakkotietojen mukaan 1 064 000 lasta yhteensä 8,2 miljardia markkaa.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat