Työryhmä: Kuritusväkivalta aisoihin kotiavulla

Kuritusväkivallan vähentämistä pohtinut työryhmä esittää uupumisvaarassa oleville perheille kotiapua. Huolen omasta jaksamisesta voisi ottaa esille neuvolakäynnillä.

Työryhmä on ammentanut ideoita lapsille tehdystä kyselystä. Vanhempien alkoholinkäytön ja stressin vähentäminen ovat lasten mielestä parhaat keinot vähentää väkivaltaista kurittamista. Lasten ja nuorten mielestä vanhemmat hyötyisivät myös kasvatusneuvoista.

Lasten kokema kuritusväkivalta on vähentynyt Suomessa noin puoleen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Silti äiti tai isä on tukistanut yli kolmasosaa alle 14-vuotiaista lapsista. Suomessa sekä lapset että vanhemmat suhtautuvat tällaiseen lievään väkivaltaan edelleen myönteisemmin kuin muissa Pohjoismaissa.

Kuritusväkivalta kiellettiin Suomessa lailla vuonna 1984. Myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus turvalliseen elämään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat