Työryhmä: Julkista rahoitusta laajakaistapalveluihin vain erityistapauksissa

Ehdotus kansalliseksi laajakaistastrategiaksi on julkistettu. Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä lisäisi laajakaistapalveluihin kilpailua ja tarjontaa.

Suomen olisi liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän mukaan otettava tavoitteeksi miljoona laajakaistaliittymää vuoden 2005 loppuun mennessä. Siihen mennessä kaikkien halukkaiden on mahdollista saada nopea, vaivaton ja kohtuuhintainen tiedonsiirtoyhteys. Suomessa oli 380 000 laajakaistaliittymää lokakuun alussa.

Hallituksen laajakaistastrategiaa valmistellut liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä on löytänyt viisikymmentä toimenpidettä, joilla laajakaista saadaan yleistymään hallitus-ohjelmassa esitetyllä tavalla.

Kiinteää laajakaistayhteyttä ei työryhmän mukaan ole mahdollista kohtuullisin kustannuksin järjestää syrjäisimmille alueille, joilla sijaitsee noin 2-5 prosenttia puhelinkotitalouksista. Niille tietoyhteydet saadaan satelliittipalveluina tai digitaalisen television avulla.

Ehdotuksen lähtökohtana on, että laajakaistayhteydet toteutetaan pääosin kaupallisena toimintana.

- Alueilla, joille yhteystarjontaa ei synny kaupalliselta pohjalta, tarvitaan kuitenkin yhteiskunnan erityistoimia ja jonkin verran myös julkista rahaa, arvioi työryhmä.

Ei verovähennyksille Työryhmä tutki myös vaihtoehtoja edistää laajakaistaa tuntuvien lisämäärärahojen tai verovähennysten avulla. Niistä ei löytynyt tarkoituksenmukaista eikä realistista menettelyä. Esimerkiksi hyvin nopean tiedonsiirron mahdollistavan valokuitukaapelin vetäminen jokaiseen kotiin maksaisi 2,5-8 miljardia euroa. Työryhmä ei päätynyt ehdottamaan näin kallista ratkaisua, kun tavoitteeseen on mahdollista päästä toisinkin.

Työryhmän toimenpidelistalla on runsaasti kilpailua lisääviä ja teknologioiden käyttöönottoa nopeuttavia hankkeita. Ehdotus kytkee laajakaistan leviämiseen palvelujen ja sisältöjen tarjonnan: verkossa pitää olla muun muassa paljon mahdollisuuksia asioida ja käyttää julkisia palveluita, jotta käyttäjien kiinnostus heräisi.

Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo pyytää työryhmän ehdotuksista lausunnot 2. tammikuuta mennessä. Ministeriö on myös asettanut jatkotyöryhmän. Se valmistelee alkuvaiheessa laajakaistastrategian toimeenpanoa ja ryhtyy sitten seuraamaan toimien edistymistä. Seuranta ja raportointi jatkuu hallituskauden loppuun.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 03.12.2003).

Lue myös:

    Uusimmat