Työryhmä haluaa kouluihin kattavan kuulutusjärjestelmän

Kouluihin tulisi asentaa kaikki tilat kattava kuulutusjärjestelmä sekä paloilmoitinjärjestelmä, katsoo koulurakennusten turvallisuutta pohtinut työryhmä.  

Työryhmä linjaa, että kuulutusjärjestelmää ei saa sulkea tai sen kuuluvuutta vaimentaa missään tilanteessa.   

Lisäksi opasteita hätäpoistumisteille olisi lisättävä. Esimerkiksi lattiaan tai lattianrajaan halutaan jälkiheijasteiset opasteet, jotka helpottavat poistumisteiden havaitsemista.  

Työryhmä haluaisi oppilaitoksille erityisen turvallisuussuunnitelma-asiakirjan, johon keskitetään turvallisuuteen liittyvät suunnitelmat ja ohjeet. Asiakirjaa pitää päivittää säännöllisesti, ja henkilökunnan tulee tuntea se.  

Samalla työryhmä teki myös muun muassa paloturvallisuutta koskevia muita suosituksia. Niiden mukaan esimerkiksi vaatteita tulisi säilyttää kaapeissa tai erillisissä vaatehuoneissa.  

Työryhmä luovutti esityksensä tänään opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurulle (sd.).  

Lue myös:

    Uusimmat