Työryhmä haluaa huutokaupata osan taajuuksista

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä ehdottaa tiettyjen radiotaajuusalueiden kaupallistamista. Radiolinkkikäytöstä ensi vuonna vapautuvia taajuuksia voitaisiin huutokaupata ja taajuuden saanut voisi myös myydä sen edelleen.

Työryhmän mukaan huutokauppa lisäisi kilpailua ja helpottaisi uusien yritysten pääsyä markkinoille. Tähän asti toimiluvat radiotaajuuksien käyttöön on myöntänyt valtioneuvosto harkintansa mukaan eli "kauneuskilpailulla".

Työryhmän mielestä markkinaehtoinen taajuusmalli voitaisiin toteuttaa joko huutokauppaamalla tai uudistetulla kauneuskilpailulla. Huutokaupassa korkein tarjous voittaisi. Kauneuskilpailussa malliin liittyisi toimilupamaksu, joka määräytyisi taajuuksien markkina-arvon mukaan.

Työryhmä luovutti ehdotuksensa viestintäministeri Suvi Linde'nille (kok.) tiistaina. Työryhmän puheenjohtaja Juhapekka Ristola arvioi raportin luovutuksen yhteydessä, että taajuuksien kaupallistaminen olisi mahdollista aikaisintaan ensi vuoden lopussa.

Muusta käytöstä on vapautumassa taajuusalue 2,5-2,69 gigahertsiä. Tätä taajuusaluetta voitaisiin käyttää langattomien laajakaistapalveluiden tarjoamiseen. Työryhmä ehdottaa, että taajuusalueelle myönnettäisiin neljä verkkotoimilupaa. Toimiluvan teleyritykset voisivat hankkia 15 vuodeksi kerrallaan.

Työryhmä ei ota kantaa, tulisiko sen esittämät mallit ottaa käyttöön. Viestintämarkkinalainsäädäntöä on muutettava, jos taajuuksien myöntämistapaa uudistetaan.

Linde'nin mukaan taajuuksien jakaminen on viestintäpoliittisesti niin merkittävä asia, että mahdolliset muutokset vaativat huolellista poliittista valmistelua. Hallitusohjelman mukaan taajuuksien käyttöä tulee joustavoittaa. Pureskeltavaa tulee myös EU:n suunnalta, sillä taajuuspolitiikka on merkittävässä osassa EU:ssa vireillä olevassa sähköisen viestinnän lakipaketissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat