Työryhmä ehdottaa läänien lakkauttamista 2010

Valtion aluehallinnon uudistamista selvittelevä työryhmä esittää läänien lakkauttamista vuoden 2010 alusta. Hallituksen tavoitteena on saada aikaan tarvittavat säädösmuutokset vuoden loppuun mennessä.

Työryhmän puheenjohtaja kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.) poliittinen valtiosihteeri Timo Reina (kesk.) vahvistaa Etelä-Suomen Sanomissa, että työryhmä esittää läänien lopettamista.

Jo aiemmin on julkisuudessa ollut esillä maaherrojen virkojen mahdollinen lakkauttaminen.

Läänien lakkauttaminen olisi jatkoa kymmenkunta vuotta sitten toteutetulle lääniremontille, jossa läänien määrä puolitettiin kahdestatoista kuuteen.

Kaikkien manner-Suomen maaherrojen määräajat umpeutuvat yhtä aikaa vuodenvaihteessa. Tuolloin pitäisi olla jo selvillä, miten aluehallintoa aiotaan muuttaa.

Reinan luotsaama työryhmä jättää oman esityksensä 31. maaliskuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat