Työryhmä: Ajoalue ja päästöt määrittelisivät kilometriveron

Jorma Ollilan johtama työryhmä ehdottaa auto- ja ajoneuvoverojen korvaamista verolla ajokilometrien mukaan. Verouudistus olisi tarkoitus ottaa käyttöön vuosina 2022-2025.

Ollila luovutti liikennetyöryhmän ehdotuksen tänään liikenneministeri Merja Kyllöselle (vas.)

– Ne jotka ajavat runsaasti, maksavat enemmän, ne jotka vähemmän ,maksavat vähemmän. Tällä on positiivinen vaikutus muun muassa ruuhkiin, Ollila kertoi.

Kilometrivero määräytyisi ajoalueen ja hiilidioksidipäästöjen perusteella. Muutoksella ei olisi vaikutusta polttoaineveroon.

– Kokonaisverorasitukseen emme ota kantaa, ei siihen, että veroja täytyisi ottaa lisää tai että verotusta olisi lievennettävä, Ollila täsmensi.

Kuorma-autojen ja linja-autojen verotus jäisi ehdotuksessa kilometriveron ulkopuolelle. Ollila korosti, etetei työryhmä ota myöskään kantaa ehdotuksiin ruuhkamaksuista tai tietulleista.

– Ruuhkamaksu on mukana kuviossa vain siksi, että jos sitä harkittaisiin, niin se ei ole korvattavissa tämänaikaiseen veroon, vaan se olisi maksu nykyisen päälle. Sitä työryhmä ei kuitenkaan ehdota eikä ota kantaa.

Uudistuksen aikataulu perustuu siihen, että vuonna 2015 valittu hallitus lähtee linjaamaan ehdotuksen sisältöä.

– Henkilöautoliikenne vähenisi (vuonna 2022-2025 nykyhetkeen verrattuna) 30 miljoonalla matkalla, Ollila arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat