Työpaikkojen määrä lisääntyi alkuvuonna 8000:lla

Etenkin määräaikaisia työpaikkoja on tarjolla viimevuotista enemmän. Eniten työpaikkoja syntyi rakennusalalle, teollisuuteen ja palvelusektorille.

Avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi tammi-maaliskuussa yli 8000:lla verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Eniten lisääntyi määräaikaisten työsuhteiden tarjonta.

Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan tammi-maaliskuussa yhteensä 55 900. Näistä suurin osa eli 71 prosenttia oli yksityisissä yrityksissä. Eniten avoimia työpaikkoja syntyi rakennusalalle, teollisuuteen ja yksityisiin palveluihin. Avoimet työpaikat vähenivät Uudellamaalla, mutta lisääntyivät muualla Etelä-Suomen läänissä sekä Länsi-Suomen läänissä.

Osa-aikaisten työpaikkojen suhteellinen osuus kaikista avoinna olevista työpaikoista laski vuodentakaisesta neljä prosenttiyksikköä 13 prosenttiin. Määräaikaisten työpaikkojen osuus puolestaan nousi kuusi prosenttiyksikköä 61 prosenttiin.

Työnantajilla on vaikeuksia palkata uutta väkeä lähes yhtä usein kuin vuotta aiemmin. Noin neljännes kaikista avoimista työpaikoista oli sellaisia, joiden täyttämisessä työnantajat olivat kokeneet vaikeuksia, Tilastokeskus kertoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat