Työpaikkaväkivalta lisääntyy monissa ammateissa

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan vajaat neljä prosenttia suomalaisista kokee henkistä väkivaltaa työpaikallaan. Fyysistä väkivaltaa koetaan eniten palveluammateissa. Perinteisten väkivallasta kärsivien ammattien lisäksi tulilinjalle ovat joutuneet sosiaalityöntekijät, opettajat sekä kauppojen ja ravintoloiden työntekijät.

-Samanlainen suuntaus on näkyvissä myös muissa Euroopan unionin maissa, kertoo psykologi Maarit Vartia Työterveyslaitoksesta.
Fyysistä väkivaltaa kokevat siis sellaiset työntekijät, jotka ovat tekemisissä erilaisten "asiakkaiden" kanssa. Siitä surullisena esimerkkinä on juuri tapahtunut karjaalaisen ravintolan vahtimestarin ampuminen.

Työyhteisöjen sisällä jyllää henkinen väkivalta. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan vajaat neljä prosenttia suomalaisista kokee henkistä väkivaltaa työpaikallaan. Yleisintä henkinen väkivalta on valtion sektorilla, jossa siitä kärsii 6,3 prosenttia vastanneista. Kuntasektorilla 4,4 ja yksityisellä 3,1 prosenttia haastatelluista kokee väkivaltaa.

Kiusaaminen ei aiheuta ahdistusta ja stressiä vain sen uhreille. Myös kiusaamista työpaikallaan havainnut saa stressioireita, vaikka häntä itseään ei kiusattaisi.
-Jokaiselle työpaikalle tulisi rakentaa selkeä malli, miten toimitaan, kun joku joutuu kiusaamisen uhriksi, psykologi Maarit Vartia toteaa. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat