Työpaikkailmoitusten määrä laski rajusti

Työpaikkailmoittelun määrä on laskenut rajusti vuoden takaisesta, kertoo TNS Gallupin mediaseuranta.

Sen mukaan ilmoituksia avoimista työpaikoista oli eri medioissa viime kuussa reilun kolmanneksen vähemmän kuin vuosi sitten.

Ilmoittelun hiipuminen näkyy myös muilla toimialoilla. Esimerkiksi elintarvikkeiden mediamainonta laski seitsemän prosenttia ja matkailun ja liikenteen lähes kahdeksan prosenttia viime vuoden lokakuusta.

Kaikkiaan mainonta tippui lokakuussa TNS:n seurannassa olevissa medioissa runsaat kolme prosenttia vuoden takaisesta. Kunnallisvaalit piristivät mainontaa selvästi, sillä ilman vaalimainontaa ilmoittelu väheni yli kahdeksan prosenttia.

Medioista eniten mainonta väheni aikakaus- ja sanomalehdissä.

Myös televisio- ja radiomainonta oli laskussa. Nettimainonta sen sijaan lisääntyi reippaasti.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat