Työpaikat vähenevät edelleen Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain talouskasvun pysähtyminen näyttää aiempaakin varmemmalta, kun liittovaltion tuoreet työttömyystilastot julkistettiin.

Työpaikkojen määrä väheni helmikuussa rapakon takana 63 000:lla, mikä on isoin romahdus viiteen vuoteen. Ekonomistien mukaan työpaikkoja katosi etenkin rakennusalalta ja teollisuustuotannosta.

Työtilanne alkoi heiketä Yhdysvaltain yskivässä taloudessa jo tammikuussa. Työministeriön tarkistetun arvion mukaan tammikuussa työpaikkoja menetettiin 22 000, kun joulukuussa syntyi vielä 41 000 uutta työpaikkaa.

- Luvut vahvistivat kokonaiskuvaa siitä, että Yhdysvaltain talouskasvu on pysähtymässä, arvioi pääekonomisti Lauri Uotila Sampo Pankista.

Työministeriön katsaus jätti silti kokonaiskuvan Yhdysvaltain työmarkkinoista hieman epäselväksi. Liittovaltion työttömyysaste nimittäin laski hieman helmikuussa 4,8 prosenttiin. Se selittyi sillä, että työmarkkinoilla olevien ihmisten määrä väheni lähes puolella miljoonalla.

- Se lieventää ainakin hieman dramatiikkaa. Kyse voi olla siitä, että osa työnhakijoista on siirtynyt vapaaehtoisesti esimerkiksi opiskelemaan, lisäsi Uotila.

Työministeriön julkistamat luvut jarruttivat hieman osakemarkkinoita perjantaina niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Valuuttamarkkinoilla dollari kuitenkin heikkeni jo aamupäivällä, sillä yhdellä eurolla sai hieman yli 1,54 dollaria.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat