Työpaikat hiljenivät puolilta päivin

Suomalaiset työpaikat osoittivat tukeaan Yhdysvaltain terrori-iskusta kärsiville ja Amerikan kansalle hiljentymällä minuutiksi keskipäivällä.

Oulussa pimeä syyssade ja yhtäaikaa soivat kirkonkellot syvensivät hiljaisuutta pankeissa ja toimistoissa entisestään. Oulun keskustan pankissa työntekijät kerääntyivät ennen kahtatoista alakerran pääsaliin, jossa pankin johtaja pyysi työntekijöitä ja asiakkaita nousemaan ja hiljentymään minuutiksi. Useilla pankin tv-ruuduilla näkyi samalla tekstiuutisia USA:n tapahtumista.

Pankin sihteeri Erja Renko totesi, että hetkelle oli selvä tarve.

-Pitää osoittaa myötätuntoa tällaisessa tragediassa, Renko sanoi. Pankissa asioivat Eila Suvanto-Luukkonen totesi, ettei hiljainen hetki varmaan ketään pahoitakaan.

-Terroristien lentokoneet olisivat voineet iskeytyä mihin tahansa, hän huomauttaa. Hänen miehensä Kari Luukkonen totesi, että uskomaton tapahtuma isku on ollut.

-Se vaikuttaa pitkälle tästä eteenpäin, muun muassa maailman politiikkaan, Luukkonen mietti.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat