Työntekijöiden mielestä yliopistouudistus meni pieleen

Valtaosa yliopistojen työntekijöistä kokee yliopistouudistuksen menneen pieleen, kertoo Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton tutkimus. Vastaajista yli puolet oli sitä mieltä, että uudistus on onnistunut huonosti tai erittäin huonosti.

Tyytymättömimpiä ovat Itä-Suomen ja Turun yliopistojen vastaajat. Vain kymmenesosan mielestä uudistus onnistui hyvin.

Vastaajien mukaan esimerkiksi akateeminen vapaus on vähentynyt. Lisäksi moni kokee, ettei uudistus ole vähentänyt byrokratiaa.

Yliopistouudistus muutti yliopistot valtion alaisuudesta itsenäisiksi laitoksiksi tai säätiöiksi. Samalla työntekijöiden virat muuttuivat työsopimussuhteiksi.

Yliopistouudistusta perusteltiin henkilöstöjärjestöille myös ratkaisuna pätkätyöongelmaan. Kyselyyn vastanneista kuitenkin lähes kaksi kolmannesta kiistää väitteen määräaikaisten työntekijöiden aseman parantumisesta.

Innolink Researchin toteuttamaan kyselyyn vastasi internetissä 2 386 vastaajaa kaikista yliopistoista ja kaikilta tieteenaloilta. Tutkimuksen virhemarginaali on 1,9 prosenttia suuntaansa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat